keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Opinnäyte valaisee Harmoonia

Nikin kynttilätelineet tässä kuvassa vielä koulun 
näyttelytilassa.
Metallisepäksi opiskeleva Niki Lampi päätti ottaa haasteen vastaan, kun ravintola Harmooni otti yhteyttä talvella kouluun tilaus mielessään. Kyseessä oli ravintolasaliin sijoitettavat kynttilätelineet, joiden tuli sopia jugend-tyyliseen rakennukseen sekä suunnitteilla olleeseen sisustukseen.
  Niki aloitti selvittämällä jugendin ja art nouveaun tyylipiirteitä luonnoksia varten. Hän oli käynyt läpi tyylikausia kulttuuritiedon tunneilla mutta mitään jugendiin viittaavaa hän ei ollut koskaan toteuttanut valmiiksi asti.
  Tiedonkeruun edetessä Niki huomasi, että Jugend-tyylisiä kynttilätelineitä ja -jalkoja löytyi yllättävän vähän. Niki ottikin lähtökohdakseen erilaiset muodot arkkitehtuurissa ja ornamenteissa. Vieraileva seppäopettaja Gabor Szombathy antoi Nikille hyviä kirjoja ja käytännön vinkkejä, joilla hän pääsi eteenpäin.
  Työ eteni nopeasti siihen pisteeseen, että hän saattoi esitellä ehdotuksia tilaajalle. Piirustusten tyydyttäessä Harmoonia Niki takoi telineparin koulun ahjon äärellä ja esitteli valmiin työn Suomen käsityön museossa.
  Nikin Kynttilänjalkoja voi käydä ihailemassa juuri avatussa Ravintola Harmoonissa Jyväskylän keskustassa matkakeskusta vastapäätä.
  Nikin työn löytyy myös tämän blogin Valitut kuvat -sivulta. Artesaanien opinnäytteet ovat nyt esillä koulun osastoille rakennetussa näyttelyssä ja kokosimme Valitut kuvat -sivulle kattauksen, jotka on ryhmitelty eri alojen mukaan. Itse työt ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Teksti ja kuva Mika Nykänen

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kohta päästään Kierto -kotia sisustamaan

Suvi Kotirannan nahkatakeista 
kierrätetyt tyynyt tuovat 
sisutukseen modernia ilmettä.
Nahkatakit ovat muuttuneet tyynyiksi, huopa kiveksi ja vanhat puimurin lamput valaisimiksi, kun opiskelijat ovat valmistaneet tuotteita kesän asuntomessuille Jyväskylään. Aikuisopiskelijoiden kevät on ollut kiireinen, kun ollaan työstetty tuotteita kahteen eri kohteeseen asuntomessualueelle. Toinen kohde on HauHaus, jonne opiskelijat ovat toteuttaneet koiramaisia tuotteita asiakkaan tilauksesta.
  Toinen kohteemme on Kierto –koti, ihan oma sisustuskohde Maailmanpylvään 12. kerroksessa. Kierto -kodista kerroimmekin täällä blogissa helmikuussa. Eli kyseessä on laadukas, kestävän kehityksen ja kierrätyksen hengessä toteutettu kädentaitojen koti, jonka sisustavat yhteistyössä Jyväskylän aikuisopiston käsi- ja taideteollisuusala ja Keski-Suomi kierrättää ry.
  Kevään aikana opiskelijat ovat suunnitelleet ja hahmotelleet sisustusta rakentamalla pienoismallin asunnosta. Pienet huonekalut ja tekstiilit ovat havainnollisia ja näin kaikilla tekijöillä on kokonaiskuva asunnon tulevasta sisustuksesta. Se on lähtökohta, jotta valmistuvat tuotteet ja tekstiilit toimivat kauniisti yhdessä.
  Projektissa on ollut mukana kymmeniä opiskelijoita ja apua olemme saaneet myös AO:n muiden linjojen opiskelijoilta mm. valokuvauksen opiskelijat ovat kuvanneet projektiamme ja graafisen puolen opiskelijat ovat tehneet meille esittelymateriaalia.
Sympaattiset Valon kansaa 
–valaisimet on valmistanut 
Tuomas Pynnönen.  
  Yhteistyötä teemme myös entisten opiskelijoidemme kanssa. Käsityöläisinä ja yhteistyökumppaneina toimivien ammattilaisten apua olemme saamme mm. valaisimien valmistuksessa , verhoilussa ja somistuksessa.
  Toukokuussa pääsemme vihdoin viemään ensimmäisiä tuotteita asuntoon ja sisustamaan. Sitä ennen on kuitenkin vielä monta touhukasta työpäivää, paljon tekemistä ja monen monta viimeisteltävää yksityiskohtaa.

HausHausin löydät täältä:


Teksti Kaisa Kotanen, kuvat Anna Mäkelä ja Pekka Seppänen

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Työssäoppimassa tulppaanien keskellä

Taru ja tulppaanipeltoja.
Taru Jokinen päätti vaihtaa tutut ympyrät uusiin viimeisellä työssäoppimisjaksollaan. Vaatetusalan opiskelija hankki työpaikan Hollannista, kaupungista nimeltään Hoorn.
  Huhtikuun yhdestoista päivä alkanut harjoittelu kangaskaupassa on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti. Kieltä on tullut harjoiteltua sen lisäksi että maisemia on nähty.
  Lue lisää Tarun kokemuksista seuraavasta linkistä:
  http://www.jotarsku.blogspot.fi/

torstai 10. huhtikuuta 2014

Opinnäytetyöt arvioinnissa

Nadja Arppe asusteiden äärellä.
Artesaanit ovat esitelleet osaamistaan opinnäyteseminaareissa kolmen päivän ajan Petäjävedellä ja Jyväskylässä Suomen käsityön museossa. Seminaareissa on nähty monenmoisia taidonnäytteitä taskukelloista tanssipukuihin.
  Vaatetuspuolelta valmistuva Nadja Arppe kertoi omasta virkkaamalla toteutetusta taideteoksestaan, jonka hän valmisti Slovakiassa järjestettävää kansainvälistä tekstiilitaidetta esittelevää näyttelyä varten. Nadjan teos on pellavasta ja kuparilangasta virkattu koru, jota voi kantaa hiuksissa esim. nutturan päällä. Vaikutteita ja inspiraatiota Nadja otti luonnosta ja virkkausta hyödyntävästä nykytaiteesta, jossa perinteiset virkkaustavat saavat kyytiä.
  - Halusin tehdä teoksen, jossa yhdistyy maa, avaruus ja ihminen. Maata edustaa pellava, avaruutta kuparilanka, joka sädehtii kuin tähdet. Ihminen tulee mukaan korun kantajan kautta, Nadja kertoo teoksestaan.
Ja näin Nadjan asusteita kannetaan.
  Kuopiosta muotoilijaksi jo aiemmin valmistunut Nadja on ottanut osaa jo useisiin kansainvälisiin näyttelyihin mm. huovutustöillään ja lapsille suunnatuilla tekstiiliveistoksilla. Nadja tekee myös taidekeramiikkaa ja kauniita, perinteisestä kansantaiteesta vaikutteita saavia piirroksia, joita voi ihailla hänen blogissaan:
www.nadjaarppedesign.blogspot.fi


Teksti Mika Nykänen, kuvat Mika Nykänen ja Nadja Arppe