keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Veisto vei opettajan mestariksi

Alpo Kangas ja mestarin näyte.
Intohimo koristeveistoon houkutti Alpo Kankaan vaihtamaan roolinsa opettajasta opiskelijaksi ja
hyppäämään takaisin koulun penkille. Jo lähes kaiken koristeveistoalan koulutuksen käyneenä Alpon viimeisenä haasteena oli mestarinimikkeen saavuttaminen.
  - Arvostan kädentaitoja niin paljon, että halusin haastaa itseni koristeveistäjänä. Haluan, että tämä taito näkyy myös konkreettisesti jossakin, puualan opettajana Luovalla kampuksella toimiva Alpo pohtii motiivejaan.
  Ainoa ongelma oli, että Luovalla kampuksella ei ole aiemmin toteutettu erikoisammattitutkintoa koristeveistossa.
  - Kysyin aikuisopiston kouluttajilta, olisiko heillä mitään mahdollisuutta järjestää erikoisammattitutkinnon suorittamista koristeveiston alalta, vuosia sitten myös muotoilijaksi valmistunut Alpo kertoo.
  Pienen selvittelyn jälkeen homma lähti käyntiin käsityöntekijän erikoisammattitutkinnon alaisuudessa. Koulutuksen organisoijaksi valikoitui Satu Tammikari ja opinto-ohjelma rakennettiin Alpon opetustyön ehdoilla.
  - Onhan tässä vähän haastetta ollut sovittaa aikataulut yhteen, Alpo kertoo.
  Syksyllä aloittettu tutkinnon suorittaminen huipentuu tämän kevään päätteeksi mestarintyön esittelyyn ja arvioimiseen. Ohjaavat opettajat ja arvioijat ovat tunnustettuja alan ammattilaisia eri puolilta Suomea.
  Alpon ura veistäjänä alkoi jo 90-luvulla Teuvassa ja Jurvassa käydyissä koulutuksissa kuuluisien veistäjien Oiva Kentan ja Matti Konstetin oppilaana. Sieltä tie on vienyt muotoilijan koulutukseen ja lopulta opettajaksi Luovalle Kampukselle, missä Alpo on erityisesti levittänyt koristeveiston ilosanomaa nuorisolle.
  - Koristeveisto on käsityön ytimessä mutta nykyään sitä on näkyvillä niin vähän, Alpo harmittelee.
  Itse mestarityö on rokokootyylisesti veistetty vaatetelineen ja tuolin yhdistelmä.
  - Rokokoo on veistäjälle se tyylisuunta, jossa on eniten opittavaa, Alpo kertoo tuolin tyylistä. - Ja miellyttäähän se silmää myös.
  Tuoli tulee saamaan paikkansa kotoa makuuhuoneesta sängyn vierestä.
  -  Vähän on ollut kotona puhetta, että nuo vaatteet pitäisi laittaa johonkin telineeseen, Alpo hymyilee.
Teksti ja kuvat Mika Nykänen

maanantai 15. toukokuuta 2017

Puuartesaani rauhoittui Tiibetissä

Saara remontoimassa ikkunoita.
Miltä tuntuisi tehdä puusepän töitä susien, lumileopardien, karhujen ja korppien keskellä kolmen kilometrin korkeudessa? Ilman sähköä. Artesaani Saara Taipale tietää.
  Kaksi vuotta sitten puualan artesaaniksi valmistunut Saara päätyi Kiinaan suuntautuneella reppureissulla Khampan ekologiseen vaellus- ja taidekeskukseen keskelle Tiibetin vuoristoylänköä. Keskus on käytännössä amerikkalaisen Angela Lankfordin ja tiibetiläisen Djarga Miran ylläpitämä majatalo, johon matkailijat voivat tulla nauttimaan Tiibetin vuoristotunnelmasta ja oppimaan erilaisia käsityötaitoja.
  Saatuaan tietää, että Saara oli puuseppä, Angela pyysi Saaraa tekemään taloon lattian.
  - Melko soveltavaa meininkiä se oli. Kaikki koneet ja välineet olivat ihan vieraita, puulajeista ei ollut mitään tietoa, Saara kertoo. -Ilmeisesti jokin kiinalainen versio männystä oli käytössä.
  Sen verran hyvin Saara sai työn kuitenkin tehtyä, että Angela pyysi Saaraa palaamaan seuraavassa maaliskuussa jatkamaan töitä.
Maisemat maailman katolta.
  - Jos joku tarjoaa työtä jostakin Tiibetistä, niin on siitä vaikea kieltäytyä, Saara nauraa.
  Toisella reissulla, joka siis oli tänä keväänä, Saaran tehtävä oli valmistaa kalusteita majataloon. Chengduun lentämisen, junamatkan ja mopoilla vuorille nousemisen jälkeen koitti karu tilanne.
  - Aluksi ei ollut mitään työkaluja. Laittelin remonttitarpeita valmiiksi ja kuivattelin lautoja. Vähitellen pääsin entisöimään ja korjailemaan lipastoja ja hyllyjä. Autoin samalla remontissa, hioin seiniä ja pätkin lautoja.
  Suurimmaksi yksittäiseksi urakaksi muodostui ruokasalin suuri pöytä.
Khampan majatalo ja taidekeskus.
  - Tein kaiken käsityökaluilla ilman sähköä, joten aikaa meni todella kauan. Käytössä oli kiinalaiset taltat ja japanilainen saha. Puut piti suoristaa käsin höyläämällä ja kaikki liitokset tein taltalla.
  Saara työskenteli pihan kasvihuoneessa, jotta valoa oli mahdollisimman paljon käytössä.
  - Työpäivä alkoi auringonnoususta ja päättyi auringonlaskuun.
  Työtapa opetti Saaralle ongelmanratkaisukykyä.
  - Puuseppänä sain kokemuksen millaista on työskennellä ilman sähköä. Jouduin ikään kuin ajassa taaksepäin. Sain itse miettiä kaikki ratkaisut uusiksi, koska en voinut soveltaa täällä Suomessa opittua ilman samoja laitteita.
  Korkea ilmanala asetti myös haasteita.
  - Kolmessa kilometrissä ilma on selvästi ohuempaa. Ensimmäisellä reissulla kaverini oksenteli ja itsellä jäsenet puutuivat. Yöunet eivät alussa olleet parhaimpia mutta vähitellen kunto kasvoi.
  Kevät karussa vuoristossa ilman sähköä muutti Saaran tavan havainnoida ympäristöä.
  - Alussa tuntui, että missään ei ollut mitään ärsykkeitä. Kuukauden jälkeen pää tottui rytmiin. Sitä alkoi vähitellen kiinnittää huomiota uusiin asioihin, lintuihin ja kasveihin. Seurasin, kuinka ruoho päivä päivältä vihersi enemmän.
Saara teki ruokapöydän majataloon.
  Luonto ja eläimet tulivat konkreettisesti lähelle.
  - Polulla susi tuli kymmenen metrin päähän eikä lähtenyt karkuun. Minä lähdin. Kaikkien sääntöjen vastaisesti juosten.
  Ennen pitkää Tiibet oli jätettävä ja edessä oli kohtiipaluu. Suomi ja kaupunki oli shokki.
  - Palatessa painuin heti mökille ja olin siellä kolme viikkoa. Se oli tavallaan pehmeä laskeutuminen takaisin.
  Hiljaisuus ja äärimmäiset olosuhteet eivät kuitenkaan päästä Saaraa pihdeistään. Nuori artesaani on jatkamassa matkojaan.
  - Lähden Norjaan töihin, rauhaan. 
Tutustu tästä Saaran tukikohtaan Tiibetissä ja tästä paikan Facebook-sivuihin.

Teksti Mika Nykänen, kuva Saara Taipale ja Khampa Nomad Eco Lodge and Arts Center.