torstai 25. lokakuuta 2012

Kuvablogit innostavat

Heidin blogista.
Blogien pitäminen innostaa valokuvauksen opiskelijoita. Blogeihin tarttuu kuvia omasta elämästä, studiosta ja myös koulutehtävät saattavat päätyä julkiseen esitykseen.
  Muiden muassa Heidi Talvilahti ja Miri Laulajainen aloittivat valokuvabloginsa viime vuonna tullessaan opiskelemaan valokuvausta.
  - Halusin saada kommentteja ja kritiikkia kuvistani ja seurata kehitystäni blogin edetessä, Heidi kertoi blogin perustamisesta.
  Palaute voi olla myös yllättävää.
  - Ihanimpia ovat positiiviset palautteet, mutta on myös hienoa saada muunlaista kommenttia. Joku voi pitää jostain kuvasta, missä itse ei nähnyt mitään hienoa. Sitten sitä tajuaa itse katsoa eri näkökulmasta.
  Yksi nykyblogien keskeinen aihe, eli pukeutuminen, kuuluu myös valokuvaajien valikoimaan. Heidi ja erityisesti toisen vuosikurssin opiskelija Mikko Puttonen ovat laajentaneet blogiensa kuvamaailmaa muodin suuntaan. Mikolle siitä on tullut keskeinen aihe luovien muotokuvien lisäksi.
  Heidi suosittelee blogien perustamista muillekin.
  - Joku tuntematon täti voi selata blogiasi, ihastua kuviin ja haluta sinut kuvaamaan häitään, Heidi nauraa.

Katso opiskelijoiden blogeja:
http://heiditalvilahti.blogspot.fi/
http://pictureputtonen.com/
http://silminnahtya.blogspot.fi/
http://timerunaway.blogspot.fi

Teksti Mika Nykänen, kuva Heidi Talvilahti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti