perjantai 14. joulukuuta 2012

Sielujen vieraina

Laura Laaksonen ihailee Tuomo
Rainion valokuvia.
Tuiskun ja kinosten läpi kävi ensimmäisen vuoden artesaaniopiskelijoiden matka Helsingin museoihin. Kaupunki oli peittynyt paksuun lumivaippaan kun Artesaanien bussi kaarsi torstaina rautatientorin luistinradan kupeeseen.
  Aamupäivän ohjelmassa oli tehtävien tekoa Ateneumin 52 sielua -näyttelyssä. Salit pullistelivat symbolismin merkkiteoksia, osa tuttuja taiteen tuntemuksen kurssilta.
  Joukossa oli maalauksia sellaisilta suuruksilta kuin Paul Gauguin, Emile Bernard ja Edvard Munch sekä tietenkin Vincent van Gogh. Myös tärkeät kotimaiset nimet Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela ja Ellen Thesleff olivat edustettuina laajassa teosjoukossa.
  Opiskelijat saivat etsiä näyttelystä visuaalisia vaikutteita ja tehdä niistä luonnoksia.
  Iltapäivästä tutustuttiin nykytaiteeseen Kiasman suojissa. Kun arkkitehtuurin ihastelusta oli selvitty, tehtävänä oli ryhtyä nykytaiteen tulkiksi. Opiskelijat etsivät käsiinsä näyttelyn kiinnostavimman teoksen ja kirjoittivat siitä analyysin.
  Kiasman kattauksessa oli taidetta, joka tutkii todellisuuden esittämistä. Ikivanha aihe siis, mutta tuoreesti käsiteltynä. Valokuvauksen opiskelijoita viehätti erityisesti oman välineen vahva panos teoksissa. Omana osuutenaan esillä olleet Osmo Rauhalan graafiset eläinaiheiset maalaukset saivat ainakin tekstiilipuolen opiskelijat hyrisemään uusista ideoista.
  Matkalla tehtailtiin myös ennätyksiä. Yhdeksän retkibanaania Oriveden ja Petäjäveden välillä jää odottamaan haastajaa.
Teksti Mika Nykänen, kuva Raimo Kosonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti