keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kalat akvaarioon

Jukka Vanhalan hai.
Kalustealan artesaanit täyttivät koulun näyttelyvitriinin teräksisillä kaloilla. Mielikuvitukselliset oliot saivat muotonsa tuotteen valmistamisen metalliosuuden kurssilla, jota veti Sirpa Sergejeff.
  - Olen aina ottanut ensimmäisen harjoittelutyön lähtökohdaksi luonnon muotojen tulkitsemisen materiaalin ehdoilla. Tänä vuonna teemana oli vesi, joten tehtävänä oli suunnitella metallinen kala  Sirpa kertoi.
  Lopputuloksena on huikea kokelma erilaisia vedeneläimiä, jotka kiiltelevät koulun akvaarion lasin läpi ohikulkijoille.

Joonas Hynnisen taidonnäyte.
  - Materiaalit määrättiin ennalta, koska tuote oli ensimmäinen harjoittelutyö. Tuotteista valmistettiin luonnollisen kokoiset protot korvaavista materiaaleista, mm. pahvista, Sirpa sanoi. 
  Tuotteesta piti suunnitella yksinkertainen ja pelkistetty taiteellinen uniikkityö, jonka käyttöfunktion jokainen sai määritellä itse. Osa tuotteista sai konkreettisen käyttötarkoituksen.
  - Jotkut kalat toimivat mm. valaisimena tai kynttelikköinä, mutta myös muotojen kanssa leikittelyä on joissakin "kaloissa" nähtävillä, Sirpa kertoi.




Johanna Saikkosen luomus.

2 kommenttia:

  1. Alimman kuvan työssä nimi väärin. Tekijä, Johanna Saikkonen.

    VastaaPoista