keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Artesaanien arkiaherrus kuvablogeihin

Janika ja Wilma vaihteeksi kameran edessä.
- Ei mitään korjattavaa, Wilma Tyni ja Janika Höysniemi ilmoittavat ykskantaan artesaaniopiskelijan arkea tallentavien kuviensa äärellä. Nuoret kuvaajat ovat juuri saaneet valmiiksi ensimmäisen laajemman kuvasarjansa valokuvauksen opinnoissaan.
  Tehtävänantona oli seurata valittua artesaaniopiskelijaa usean päivän ajan ja tallentaa erilaisia hetkiä opiskelussa.
  - Aikataulu oli vähän tiukka. Aikaväli oli sen verran pieni, että erilaisten kuvien saaminen oli hankalaa, Janika mainitsee haasteena. Wilmalle eniten päänvaivaa aiheutti, ainakin hänen omien sanojensa mukaan, kuvien sommittelu.
  Kuvattava artesaani ei saanut olla tuttu, jolloin kuvaajan oli pakko ottaa kontaktia vieraaseen ihmiseen. Tällä opiskelijat pakotettiin aitoon kohtaamiseen.
  Kuvaamisen jälkeen raakatiedostot käsiteltiin tulostuskelpoisiksi kuviksi tavoitteena neutraali ja tasalaatuinen jälki. Opiskelijat myös tulostivat ja pohjustivat kuvat näyttelyä varten.
  Tehtävä oli osa valokuvan toteuttamisen opintokokonaisuutta, joka johdattaa opiskelijat valokuvaustekniikan ja kuvankäsittelyn saloihin. Kokonaisuudessa opiskellaan mm. kameratekniikkaa, valaisua, salamalaitteiden käyttöä ja kuvankäsittelyä.
  Tutustu Wilman ja Janikan sekä muiden KUVA13-ryhmän opiskelijoiden kuvasarjoihin alla olevista linkeistä!

Blogit aakkosjärjestyksessä:
Milena Ainali
http://milenaphoto.blogspot.fi/
Janika Höysniemi:
http://fotojanika.blogspot.fi/
Janina Kastikainen
http://janinanomablogi.blogspot.fi/
Karri Kinnunen
http://www.3kblogi.blogspot.fi/
Aki Laukkanen
http://akipetteri.blogspot.fi/
Noora Ojanperä
http://nooraojanpera.tumblr.com/
Mari Pullinen
http://kuvamaailmoja.blogspot.fi/
Wilma Tyni:
http://wilmanvalokuvaus.blogspot.fi/

Teksti ja kuva Mika Nykänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti