torstai 30. lokakuuta 2014

Käsipelillä alkuun

Tomi Kivimäki liitosten parissa.
Syksyllä aloittaneet artesaanit ovat päässeet vauhtiin perusopinnoissaan. Työsaleissa on sukellettu artesaanin taitojen syövereihin tuotteen valmistuksen opintokokonaisuuden nimissä.
  Metallipajassa on opeteltu pronssin valamista vahamuotin avulla. Tekstiilipuolen opiskelijat puolestaan ovat painaneet kangasta ja siirtyvät seuraavaksi tekstiilin kutomisen pariin. Vaatetuksessa kankaanpainannan jälkeen työn alla on esiliina, jossa tulee ilmentää tietynlaista tyyliä.
  Puupuolen opiskelijoiden tehtävänä on ollut suunnitella ja toteuttaa jakkara pelkästään perinteisiä käsityökaluja käyttäen. Työkalupakista löytyy puukko, japanilainen saha, taltta ja käsihöylä, joiden avulla itse suunniteltu jakkara saa muotonsa.
  - Pyrstöliitokset ovat olleet hankalin osuus, Tomi Kivimäki pohtii jakkaransa äärellä. - Mukavaa ja uutta tämä silti on ollut. En ole esimerkiksi aiemmin kokeillut japanilaista sahaa.
  Keuruulta kotoisin olevan Tomin jakkarassa jalat on kiinnitetty kiilaliitoksella. Istuinlevyt on yhdistetty pyrstöperhos-liitoksella.
  Opiskelijat ovat harjoitelleet erilaisia liitoksia ennen jakkaran aloittamista. Valmistavana tehtävinä oli mm. puukehykset, joissa jokainen nurkka on toteutettu erilaisilla liitoksilla. Opiskelijat ottivat tuntumaa puuhun myös tekemällä lieriön käsihöylällä.
  Osa jakkaroista menee myyntiin Sepän yrityspajan myymälään, joka avataan lähiaikoina.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti