tiistai 17. toukokuuta 2016

Kuvarekka parkkeeraa Yläkaupungin Yöhön

Jokainen kuvattava saa mukaan oman kuvansa.
Jyväskylän aikuisopiston valokuvaajan erikoisammattitutkinnon opiskelijat toteuttavat kesällä 2016 Kuvarekka-projektin. Opiskelijat haluavat päivittää suomalaisuuden kuvan tallentamalla rekkaan tehdyssä studiossa suomalaisten kasvoja valokuviin. Kuvarekka-projektissa otetuista valokuvista kootaan näyttely syksyllä 2016 yhteistyössä Keski-Suomen museon kanssa.
  Kuvarekka parkkeeraa ensimmäisen kerran Yläkaupungin Yössä lauantaina 21.5.2016 Ruusupuiston pihaan, jolloin kuvattavaksi voi tulla klo 12–16.00 ja klo 18–22.00. Lisäksi Kuvarekka on paikalla Kangastuksia-tapahtumassa Jyväskylän Kankaan alueella 12.6.2016 klo 12–16.00.
  Idea Kuvarekka-projektiin syntyi vanhoista torikuvaajista. Opiskelijat haluavat tuoda torivalokuvat projektin myötä tähän päivään. Kuvattavaksi voi tulla niin yksin, kaksin, ryhmässä kuin esimerkiksi perheen tai kaverin kanssa. Jokainen kuvattava saa kuvaustilanteesta muistoksi maksuttoman pikakuvatulosteen. Mikäli kuvattava haluaa, hänen kuvansa arkistoidaan myös museon kokoelmiin. Tuolloin kuvien käytöstä Keski-Suomen museossa tehdään kuvaustilanteessa erillinen sopimus.
  – Torivalokuvissa tavalliset ihmiset puhuvat tarinaansa suoraan katsojalle. Minä olen tässä, tällaisena. Tällainen valokuva on demokraattinen, jokainen tavallinen ihminen on valokuvan arvoinen, jokainen tavallinen elämä on tärkeä, kuvailee kouluttaja Simo Peteri Jyväskylän aikuisopistosta.
  Kuvarekka-projektin toteuttaa 14 opiskelijan ryhmä, joka opiskelee aikuisopistossa valokuvaajan erikoisammattitutkintoa. Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti työn ohessa ja joukossa on esimerkiksi ammattikuvaajia, jotka päivittävät osaamistaan tutkinnolla.
  Valokuvaajan erikoisammattitutkinnon opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea aina Ivalosta Kouvolaan.
  – Opettelemme Kuvarekka-projektissa ison tapahtuman järjestämistä ja organisointia. Ryhmätyöskentely ja projektinhallinta ovat myös tärkeässä roolissa, kertoo opiskelija Esko Varesvuo.
  Valokuvaajan erikoisammattitutkinto on suunnattu lehtikuvaajille ja kuvajournalismia työssään tekeville ammattilaisille, jotka haluavat päivittää taitojaan ja syventää tietämystään lehtikuvauksen alalla. Se sopii myös valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaneille sekä täydennyskoulutukseksi alan ammattilaisille.


Linkkejä projektiin:
https://arkistoidu.wordpress.com,
www.facebook.com/arkistoidu,
Instagram #arkistoidu

Teksti Jyväskylän aikuisopiston viestintä, kuvat Jyväskylän aikuisopiston valokuvaajan erikoisammattitutkinnon opiskelijat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti