perjantai 2. syyskuuta 2016

Italialainen visiitti päättyi joulupukin lahjoihin

Anna Gramola ja Elena Inguscio.
Huiske käy, kun pukuja kannetaan aulaan kuvattavaksi. Työt alkavat olla valmiina, laukut odottavat pakattuina jo asuntolassa, sähköpostiosoitteita vaihdetaan. On kotiin lähtemisen päivä.
  Kaksi viikkoa Luovalla kampuksella vaihdossa on italialaisten vieraiden osalta ohi. Pitkiä työpäiviä,
melontaa, metsäretkiä ja eksoottisia ruokia. Tätä kaikkea on kuulunut Elena Inguscion ja Anna Gramolan kahteen viikkoon Luovan kampuksen vieraana.
  Italian Trentossa sijaitsevan vaatetusalan oppilaitoksen opiskelijat Elena ja Anna tulivat kuuden luokkakaverin ja kahden opettajansa kanssa Luovalle kampukselle hakemaan näkökulmaa toisentyyppiseen opiskeluun.
  - Täällä tehdään paljon enemmän töitä työpajassa. Meillä on enemmän teoriaa ja yleisiä aineita, Anna ja Elena sanovat yhteen ääneen. - Opiskelemme taidehistoriaa, soveltavia tieteitä ja muotoilua yhtä paljon kuin valmistusta.
  Muitakin eroja löytyy Suomen ja Italian välillä.
  - Ruuassa on paljon enemmän mausteita. Ja te juotte maitoa ruuan kanssa, tytöt ihmettelevät.
  Priimuksella vierailunsa ajan asuneet opiskelijat ovat tutustuneet vapaa-ajalla Jyväskylään pyöräillen paikasta toiseen. Matkailualan opiskelijat järjestivät melontaretken ja opettaja Sirpa Vauhkala vei koko porukan metsäretkelle.
  - Olemme valokuvanneet koko ajan, koska kaikki on niin erilaista, Anna ja Elena kertovat.
  Työpäivät ovat hujahtaneet Luovan kampuksen avajaisiin tehtävien pukujen suunnittelussa ja valmistuksessa.
  - Tehtävänä oli hyödyntää valoa ja varjoa sekä kierrätysmateriaaleja, Anna kertoo ja esittelee pukuaan, jossa on peilejä ja erilaisia kirpputorilta ostettuja kankaita. Elena hyödynsi lampunvarjostinta ja harsoa oman luomuksensa materiaaleina.
  Viimeisen päivän lopuksi italialaisia vieraita odottaa yllätys. Teorialuokkaan on katettu pikkupurtavaa ja tunnelmallinen kynttilävalaistus. Kaikkien asettua paikoilleen Sirpa Vauhkala kertoo, että tärkeä henkilö on tulossa tervehtimään italialaisia vieraita ennen kuin he ehtivät poistua Luovalta kampukselta. Erittäin tärkeä henkilö.
  Joulupukin jakamat lahjat saavat vieraat herkistymään.
  - Minulle tulee ikävä kaikkia ihmisiä, joihin olen täällä tutustunut. Suomalaiset ovat olleet niin ystävällisiä. Tulen muistamaan tämän kaiken lopun elämäni, Elena sanoo.
  Samanlaiset tunnelmat ovat myös Luovan kampuksen puolella.
  - Nämä ovat olleet todella antoisat kaksi viikkoa myös meille opettajille. Italialaisten työmoraali ja asenne on ollut niin mahtava, Sirpa Vauhkala sanoo ja toivottaa trentolaiset tervetulleiksi aina takaisin. 
Katso lisää kuvia Facebook-sivultamme.
Teksti ja kuvat Mika Nykänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti