perjantai 17. marraskuuta 2017

Damaskusterästä kirjastoon

Eeron oma logo koristaa terää.
Luovan kampuksen opiskelijat toteuttavat Jyväskylän kaupunginkirjastoon näyttelyn, jossa opiskelijoiden valmistamat tuotteet ottavat vaikutteita Suomen itsenäisyyden satavuotiaasta historiasta. Mukana on tuotteita niin vaatetuksen, tekstiilin, puun kuin metallin taitajien käsistä.
 Opiskelijat ovat tutkineet eri vuosikymmenien tyyliä ja historiallisia tapahtumia ja pyrkineet sulauttamaan ajan henkeä omiin visioihinsa.
  Metalliartesaaniksi opiselevan Eero Heimosen tuote on damaskus-teräksestä valmistettu veitsi. Damaskus-, tai toiselta nimeltää damastiteräs, on ikivanha teräksen valmistustapa, jossa kuuennettu teräs taitetaan ja taotaan kerroksittaiseksi rakenteeksi. Tällä tavoin saadaan erittäin kestävää ja terävää ainesta esim. miekkojen ja veitsien teriin.
  - Kerroksia tuli kolmesataa kaksikymmentäneljä, Eero sanoo vaatimattomasti, kun kysyn montako siivua metallia on terässä.
  - Kuviointi syntyy hiiliteräksen ja nikkeliteräksen vaihtelusta, Eero valottaa damaskusteräkselle ominaista ulkonäköä.  Kahvan Eero tehnyt hirvensarvesta, jonka hän hankki ystävältään.
  Näyttely avataan 4.12. Jyväskylän kaupunginkirjaston tietotorille. Tervetuloa ihastelemaan.
Teksti ja kuvat Mika Nykänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti