tiistai 30. huhtikuuta 2019

Vappukuva opettaja-oppilaan, hänen opettajansa ja opettajan yhteistyönä

Opettaja, opettaja-oppilas ja opettaja valitsevat vappukuvia.
Luontokuvaus oli ollut Sirpa Sergejeffille suuri intohimo jo vuosia mutta ajatus valokuvauksen opinnoista ei ollut tullut mieleen ennen kuin valokuvauksen lehtori Simo Peteri kysyi, olisiko aika siirtyä harrastuksesta ammattiin.
  - No totta kai, Sirpa sanoi ja palasi omien oppilaittensa pariin Luovan kampuksen metallityösaliin ajattelematta, mitä oli edessä.
  Media-alan ammattitutkinnossa ei nimittäin pärjää pelkillä luontokuvilla, sillä tutkinnossa pitää osoittaa valokuvaksen laaja-alaista osaamista.
  - Pitää pystyä ymmärtämään mikä on ammattilaisuuden taso ja pyrkiä siihen, Simo Peteri tiivistää.
  Ihmisten kuvaaminen oli täysin vierasta eikä studiossa Sirpa ollut koskaan käynytkään, joten opinnoissa oli monta uutta asiaa opelteltavana.
Ope-oppilas kameran takana, ope edessä.
  - Meni puoli vuotta ennen kuin uskalsin katsoa ihmistä kameran läpi. Olin tuijotellut vain eläimiä ennen kuin aloitin opinnot. Pelkäsin myös salamavalojen käyttämistä. Opinnoissa kuitenkin tajusin, että salamalla voi olla oma paikkansa valokuvauksessa.
  Opinnot ovat lähteneen lentoon myös kannustavan porukan siivittämänä.
  - Meillä on huikea porukka kasassa. Tekemisen meininki vie eteenpäin. 
  Sirpan kuvaajaprofiili on muuttunut totaalisesti kuluneen vuoden aikana. 
  - Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen. Aiemmin olen istunut jossakin itärajalla piilokojussa odottamassa karhuja ja kurkia ja nyt olen vain sulkeutunut studioon kuvaamaan ihmisiä.
  - Ennätykseni on muuten 54 eri karhua yhden yön aikana, Sirpa kertoo luontokuvauskeikoistaan.
  Vappukuvan ottaminen lähti Sirpan aloitteesta.
  - Sain idean, kun kävin ostamassa serpentiiniä. Ajattelin, että kuvisopemme Anni osaa maalata omat kasvonsa ja taustan serpentiinien väriseksi. Tästä sitten suuntasimme studioon ja kuva oli valmis.
  - Muah, muah! Sirpa on ihana kuvaaja, Anni sanoo kuvaussessiosta ja tekee lentosuukkoeleitä. - Sirpa luo rennon ja inspiroivan ilmapiirin kuvauksiin.

 Hauskaa vappua kaikille Luovan kampuksen seuraajille!
 
Teksti ja kuvat Mika Nykänen (myös opettaja-oppilas)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti