maanantai 13. elokuuta 2012

Makea tyyny neuloille

Poikkileikattu mansikka muotoutuu.
- Halusin jotain söpöä, ei mitään tylsää neliskanttista, Taru Heiskanen kertoi neulatyynynsä ideoinnista.
  Ensimmäistä vaatetusalan tehtäväänsä tehnyt Taru oli suunnitellut yli kymmenen erilaista ideaa, joista toteuttavaksi valikoitui "poikkileikattu mansikka". Rannalle jääneiden ideoiden joukossa oli mm. värikäs pääkallo, maatuskanukke, jäätelötötterö ja jalokivi. Toteutettavaksi päätyi lopulta sellainen, joka on mahdollista valmistaa puhtaasti ompelemalla.
Taru Heiskanen.
- Poikkileikattu siksi, että se sopii ranteeseen ja pysyy kädessä. Neulatyynyä on tarkoitus käyttää työskentelyssä koko opintojen ajan, Taru kertoi.
  Neulatyynytehtävässä opiskelija suunnittelee ja valmistaa oman tuotteen alusta loppuun. Tehtävä kuuluu tuotteen valmistamisen opintokokonaisuuteen. Neulatyynyn jälkeen opiskelijat pääsevät käsiksi tilkkutöihin, esiliinaan ja kankaanpainantaan.
  Jyväskylästä kotoisin oleva Taru oli harrastanut käsitöitä ja vaatteiden tuunausta ennen kouluun tuloa.
- Muokkaan kirpparilta hankittuja vaatteita. Olen tehnyt myös puvun vanhojen tansseihin. Haluan testailla erilaisia asioita. Nyt olen opiskelemassa, ettei kokeilut päädy tiskiräteiksi, Tarui nauroi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti