torstai 23. elokuuta 2012

Nuori artesaani aloitti yrittämisen

Iivari Pääkkönen
- Maitokärryjen korjaamisesta laatupuukkojen takomiseen, kertoi Iivari Pääkkönen, kun kysyin aloittelevan sepän työtilauksista. 
  Iivari Pääkkösen tietää nyt, millaisia ovat käsityöalan yrittäjän ensimmäiset askeleet. Viime keväänä metallipuolelta artesaaniksi valmistunut Iivari aloitti matkan kohti sepän ammattia kesän alussa Taitola-osuuskunnan jäsenenä. Osuuskunta tarjoaa mahdollisuuden yritystoimintaan ilman oman toiminimen tai yhtiön perustamista. Seppä tekee töitä osuuskunnan palkkalistoilla, vaikka hankkii asiakkaansa itse. Kirjanpito ja rahaliikenne hoituu osuuskunnassa alan ammattilaisten toimesta.
  Iivari osallistui opiskeluaikana Nuori Yrittäjä-opintoihin ja sai tätä kautta mahdollisuuden käyttää valmistumisen jälkeen koulun laitteita ja tiloja omaan toimintaan osuuskunnan jäsenenä. 
  - Tavoitteena on perustaa oma sepän paja pohjoiseen Keski-Suomeen, Saarijärveltä kotoisin oleva Iivari kertoi.
  Etelämpänä markkinoita hallitsee useita Petäjävedeltä valmistuneita ammattiseppiä omilla pajoillaan.
Tuohikahva
Kahvassa tuohta.
  - Kaikki ylijäävä tulo menee oman pajan valmisteluun, eli työvälineiden ja materiaalinen hankintaan, Iivari kertoi.
  Iivarin päätuote on puukot. Iivari valmistaa kaikki osat itse alusta loppuun, myös puuosat, joihin voi kuulua jopa tuohen käsittelyä.
  - Kaikki on vain täytynyt opiskella yrityksen ja erehdyksen kautta.
  Iivarin tie sepäksi ei ollut aivan mutkaton. Lukion jälkeen nuori mies meni yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa. Hän ajatteli tekevänsä käsillään asioita harrastusmielessä. Vuoden kuluttua raudan kutsu vei miehen mennessään. Iivari jätti yliopiston ja lähti Petäjävedelle.
  - Ajattelin, että miksi en tekisi sitä, mitä todella haluan. En ole katunut päivääkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti