Matias Kuivalaisen ensimmäinen päivä Jón Pállin studiolla. |
Luovan kampuksen opiskelijat ovat ahkeria maailmanmatkaajia. Kansainvälisten vaihtojen avulla joka vuosi reilusti yli kymmenen opiskelijaa lähtee eri puolille maailmaa oppimaan uusia asioita omasta ammatistaan, oli se sitten sepän työt, muoti tai valokuvaus.
Vaihtoehtoina vaihtojakson toteukselle on joko työssäoppiminen paikallisessa yrityksessä tai opiskelu alan oppilaitoksessa. Vuosien varrella Luovalle kampukselle on muodostunut vakinaisia yhteistyökumppaineita, joiden tarjoamiin paikkoihin opiskelijamme lähtevät. Yhteistyötä tekeviä oppilaitoksia ja yrityksiä on mm. Italiassa, Saksassa, Skotlannissa, Virossa, Espanjassa ja Latviassa. Tämän lisäksi erilaiset hankkeet ja kilpailut vievät opiskelijoita maan ääriin saamaan uusia virikkeitä ammattiin ja ennen kaikkea omaan elämään.
Valokuvauksen opiskelijoilla on ollut käytettävissään myös Arte Cult -hankkeen monikansallinen yhteysverkosto, jonka kautta moni opiskelija on löytänyt itsensä jossakin päin Eurooppaa. Tänäkin lukuvuotena ulkomaille on lähtenyt kymmenen valokuvauksen opiskelijaa.
Nyt ensimmäistä kertaa myös Islannista on löytynyt taho, joka ottaa vastaan Gradian opiskelijoita. Kyseessä on kuuluisan valokuvaajan Jón Pállin galleria ja studio, jossa Luovan kampuksen valokuvauksen opiskelija Matias Kuivalainen opiskelee studiotyöskentelyä ja valaisua.
Matias suorittaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa monimuoto-opiskelijana, mikä mahdollistaa myös oma-alotteisen työssäoppimisen järjestämisen.
Matias sai paikan omalla ja Luovan kampuksen kansainvälisten opintojen yhteysopettajan Anne Haimakaisen uutteralla etsimisellä ja kyselemisellä. Nyt on sitten edessä on seitsemän viikkoa tulen ja jään maassa.
Anne Haimakainen pitää tärkeänä, että opiskelijat pääsevät ulkomaille saamaan uusia virikkeitä.
- Kokemus kasvattaa heitä ihmisinä ja ammattilaisina. Vieraassa kulttuurissa työskentely avaa omaan ajatteluun runsaasti uusia rönsyjä, Anne sanoo.
- Kaikki vaihdossa olleet ovat saaneet positiivisia elämyksiä ja suosittelevat vaihtoon lähtöä.
Teksti Mika Nykänen, kuva Kristveig Halldórsdóttir