perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulupajoista lomalle

Peikkotähti paperista.
Artesaanitontut lähtivät ansaitulle joululomalle säkit täynnä joulukoristeita. Viimeisen viikon aikana koulun kuvallisen ilmaisun luokassa järjestettiin tuotesuunnittelun opettajan Anni Honkalan johdolla joulupajoja, joissa opiskelijat saivat kokeille uusia tapoja valmistaa joulutarvikkeita. Materiaaleina käytettiin mm. kopio- ja sanomalehtipaperia sekä rautalankaa. Tuloksena oli tuoreella otteella valmistettuja joulutähtiä ja himmeleitä, joita kelpaa asetella kotia koristamaan.
Moona Kärkkäisen tarjoilemat tortut maistuivat Janette
Luttiselle. Saara Koskinen keskittyy opiskeluun.
  Joulumieli tarttui myös vaatetuksen ensimmäisen vuoden opiskelijoihin, jotka sonnustautuivat asianmukaisiin asusteisiin neulekurssin viimeisellä kerralla. Lämmintä tunnelmaa tonttuhattujen lisäksi edisti myös Moona Kärkkäisen tarjoilemat joulutortut.

  Virallinen lomallelasku tapahtui oppilaskunnan kahviossa, missä glögi- ja piparitarjoilun jälkeen nuorisopuolen koulutuspäällikkö Helena Kunnas kiitti opiskelijoita syksyn aherruksesta, antoi tilannekatsauksen artesaanikoulutuksen tulevaisuudesta (mikä näyttää erittäin hyvältä) sekä jakoi pienimuotoisia stipendejä ansioituineille ensimmäisen vuoden opiskelijoille.
  Lauantaina on vuorossa valmistuvien opiskelijoiden juhla Jyväskylässä Kyllönmäellä, missä neljä artesaania saa todistuksen muiden AO:sta valmistuvien kanssa. Onnittelut heille!
  Takaisin sorvin ääreen palataan jo toinen päivä vuotta 2014.

Teksti Mika Nykänen, kuvat Mika Nykänen

maanantai 9. joulukuuta 2013

Tuolit saivat uuden elämän

Tältä tuolit näyttivät kun Sanna-Mari löysi ne roskalavalta.
- Olin koko opiskeluajan katsellut kahta huonokuntoista tuolinraatoa, jotka kummittelivat milloin missäkin nurkassa rähjäisen ja hylätyn näköisinä, Sanna-Mari Jalonen kertoo opinnäytetyönsä alkuvaiheista.
  Sannamari luuli, että tuoleilla oli omistaja, joka odotti tilaisuutta aloittaa kunnostusprojekti.
  - Eräänä siivouspäivänä löysin toisen tuoleista roskakorissa ja päätin ottaa molemmat tuolit huostaani, Sanna-Mari kertoo.
  Lopputyön aihe oli löytynyt. Sanna-Mari aloitti dokumentoimalla romutuolit mahdollisimman tarkasti. Hän tallensi kaikki vauriot, yksityiskohdat, verhoilun rakenteen ja jopa hyönteisten aiheuttamat reijät.
- Muutaman sukupolven verran tupajumejakin tuolit olivat kasvattaneet, Sanna-Mari kertoo.

Ja tältä näyttää toinen nyt.
Sanna-Mari selvitteli myös tuolien tyylihistoriaa ja päätyi ajoittamaan tuolit 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen.
  - Tuolit edustavat muotoilullisesti kertaustyylejä. Ne ovat hämmentävä sekoitus piirteitä eri aikakausilta. Eniten tuolit ovat imeneet vaikutteita uusrenessanssista sorvattuine jalkoineen ja koristeluineen.
  Kunnostusprojekti alkoi osien puhdistamisella. Sanna-Mari irroitti osat toisistaan ja purki verhoilun kerros kerrokselta. Hankalia olivat syvään imeytyneet tahrat, joiden poistamiseen Sanna-Mari käytti oksaalihappoa.
  Toisen tuolin kohdalla Sanna-Mari päätyi radikaaliin ratkaisuun: tuolista tuli kolmijalkainen. Sanna-Mari yhdisti takajalat yhteen ja sorvasi uudet etujalat kolmionmuotoiseen istuiosaan.
  Suuri työ oli tupajumien, kosteuden ja kulumisen aiheuttamien vaurioiden korjaamisessa. Muun muassa yksi jaloista oli kokonaan poikki. Myös liitosten uusiminen oli työläs prosessi.
  - Aika oli käsitellyt liitosten tappiosat reikäisiksi ja halkeilluksi. Loviosat olivat yhtä lukuunottamatta haljenneet kokonaan, Sanna-Mari kertoo.

Kolme jalkaa ja hirvennahkaa.
  Verhoilussa Sanna-Mari päätyi hylkäämään kierrejousituksen ja korvaamaan sen ns. kovaperustuksella jonka täytteenä on kotimaista hamppua. Kolmijalkaisen tuolin verhoiluun Sanna-Mari käytti hirvennahkaa.
  - En halunnut kunnostaa tuoleja uusiksi vaan halusin, että rakenteiden ikä näkyy, joten jätin joitakin kolhuja korjaamatta. Hyönteisten kolot ja kaiverrukset olivat erityisen kiehtovia ja niitä en halunnut tuoleista peittää, Sanna-Mari kertoo.

Teksti Mika Nykänen, kuvat Sanna-Mari Jalonen ja Mika Nykänen
 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Artesaanien kesämuistoja: Sorsakosken kylätapahtumassa

Osallistuimme 28.6.2013 Sorsakosken kylätoimikunnan järjestämään Rompetori-tapahtumaan, jossa oli esillä vanhoja ammatteja ja työstömenetelmiä kuin myös elävää musiikkia ja erilaisia nykyaikaisia töitä. Sorsakoski on kylä Pohjois-Savossa noin 50 km kuopiosta etelään.
  Saimme Paulilta tiedon mahdollisuudesta osallistua kylän omaan tapahtumaan, ja opiskelijoita kun olemme, meille tarjottiin ilmainen työtila kylätoimikunnan puolesta. Tapahtumaa edeltävänä päivänä varasimme tarvittavat työvälineet (ahjot, alasimet yms.) ja tuotteet koululta valmiiksi lähtöä varten, mukaanlukien koulun plagaatit.
  Avainten unohtamisesta johtuen osat Paulin tuotteista jäivät lukkojen taakse joka hieman iski kapuloita rattaisiin mutta se ei intoa estänyt!
  Lähdimme aamusta aikaisin ajamaan Jyväskylästä Sorsakoskelle, olimme hyvissä ajoin jo perillä. Tapahtumapaikalla purimme kuorman ja asettelimme myyntipaikan valmiiksi. Ihmisiä alkoi pian virtaamaan jo tapahtumaan, joten saimme samantien monta uteliasta silmäparia seuraksemme, jotka olivat aidosti kiinnostuneita meidän artesaanien työskentelystä. Muita näytösluontoisesti töitään esitteleviä kollegoja meillä oli mm. tervanpolttaja, kylähullu ja moottorisahaveistäjä.

Jenni, Olli ja Pauli Sorsakosken Rompertorilla.
  Päivä ja tapahtuma olivat todella onnistuneita, vaikka kiirettä pitikin näytöksien ja asiakkaille juttelun lomassa. Ihmisten into käsintehtyjen tuotteiden valmistuksen seuraamiseen sekä hankkimiseen piristi päivää entisestään. Koulumme sai positiivista mainosta sekä aitoa kiinnostusta niin vanhempien kuin nuortenkin osalta. Toivottavasti pääsemme osallistumaan tapahtumaan tulevaisuudessakin!
  Erityiskiitokset seuraamme liittyneelle kuvaajalle Lauri Lempiäiselle.

Teksti Jenni Myllykoski, Pauli Alatarvas ja Olli Keinänen
Kuva Lauri Lempiäinen

perjantai 15. marraskuuta 2013

Vapaus tallentui videolle

Milena ja Sinna editoivat, Mirka
Junikka valvoo laatua.
Perinteinen vapaasti valittavien opintojen viikko on takana ja koulun käytävillä liikkuu uusien taitojen ilostuttamia artesaaniopiskelijoita. Tänä vuonna tarjolla oli vaatteiden tuunausta, puukon tekoa, huonekalujen kunnostusta, korujen valmistusta, akryylimaalausta ja videotuotantoa. Maistiaisia kursseilta tarjoaa oheinen video, jonka toteuttivat ensimmäisen vuoden valokuvauksen opiskelijat Milena Ainali ja Sinna Ikonen.

Teksti ja kuva Mika Nykänen



 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Paljetit vaihtuivat pitsiin

Kuusi metriä organzaa.
- Nyöritys oli alusta asti mukana. Kaikki muu vaihtui, Taru Jokinen kertaa serkulleen valmistamansa vanhojen päivän mekon syntyhistoriaa.
  Tarun mekosta tuli hyvä esimerkki siitä, miten lähtökohta voi muuttua työn edetessä. Taru aloitti mekon suunnittelun serkulleen ajatellen, että se kylpisi paljettien ja helmien loisteessa. Luonnosten valmistuttua tuli esille, että serkun luokkakavereiden mekoissa oli jo yllin kyllin paljetteja ja helmiä. Serkku ei halunnut seurata muotia, joten Tarun oli keksittävä vaihtoehto. Juhlapukuliikkeissä kiertämisen ja parin ideapalaverin jälkeen vastaus löytyi pitsistä.
  - Musta pitsi on myös rauhoittava elementti näin loistavassa puvussa, Taru pohtii.
  Toinen perustavanlaatuinen muutos tuli värin kohdalla. Alussa Taru oli kaavaillut jonkinlaista mintunvihreän ja laventelin yhdistelmää. Pääväriksi vaihtui kuitenkin purppuraan vivahtava punainen. Syy tähän oli kangaskaupasta löytynyt organza, joka vei Tarun mennessään. Organza, jota pukuun upposi kuusi metriä, määrittikin sitten puvun muut osat.
  - Olkain on samaa pitsiä kuin puvun yläosa. Pitsistä tuli myös korvakorut ja avecin solmio, Taru kertoo.
  Kokonaisuuteen kuuluu myös avecin taskuliina samansävyisestä satiinista.

Korvakorut, taskuliina ja solmio
täydentävät kokonaisuuden.
  Perusmallin pukuun Taru muokkasi omasta vanhojen päivän puvustaan. Viime keväänä valkolakin päähänsä painanut kolmoistutkintoa suorittava Taru yllättyi kuitenkin serkun puvun vaatimasta työmäärästä. Kaiken muun perustyön lisäksi pitsin kiinnittäminen pukuun piti tehdä käsin.

- Nahat lähtivät käsistä kun ompelin pitsejä kiinni, Taru nauraa.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen



Pitsinen olkain.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Surrealismia ja tintamareskeja

L'armure, pellitettyä rakkautta
postikortissa.
Valokuvauksen ja audiovisuaalisen alan opiskelijat kävivät syysretkellään Helsingissä tutustumassa 
valokuvataiteen museon ja Kiasman antiin. Bussikaravaani pysähtyi ensin Surrealismia ja silmänlumetta -näyttelyyn Kaapelitehtaalle, missä opiskelijat saivat ihastella 1900-luvun alun hulvattomia postikortteja, joiden teossa eivät sovinnaiset säännöt eikä aina järkikään paljon mielikuvitusta kahlinnut.
  Merkillisintä korteissa oli se, että niissä oli selkeitä surrealistisia teemoja ennen kuin koko käsitettä oli edes keksitty. Opiskelijoita kiehtoi myös kuvien valmistustekniikka, joka perustui käsipeleillä toteutettuun montaasiin. Näyttelyssä sai kokeilla myös itsensä sovittamista kuviin tintamareskien avulla, mikä aiheuttikin ruuhkan kyseiselle pisteelle.


Tintamareskin lumoa.
  Kiasmassa oli näytteillä museon kokoelmista koottu valikoima, eräänlainen nykytaiteen hittikavalkadi. Näyttely olikin yksittäisten teosten riemujuhlaa, vaikka mitään suurta teemaa kokonaisuus ei yrittänytkään rakentaa. Opiskelijat villiintyivät Jacob Dahlgrenin värinauhateoksesta kuin Linnanmäellä ja kuuntelivat Markus Copperin Valas-teosta korvat höröllään. Myös Markus Kåhren aavemainen peiliteos sai nuorison hytisemään aavemaisissa taidetuntemuksissa.

Teksti Mika Nykänen, kuvat Karri Kinnunen


maanantai 28. lokakuuta 2013

Karvaisia keisareita ja kaulapantoja

Mickey ylittämässä Alppeja keisari
Napolenina.
Valokuvauksen opiskelija Lise Richardson ei halunnut päästää itseään helpolla, kun lopputyön tekemisen aika koitti. Myös maalaustaidetta opiskelleena Lise halusi yhdistää kaksi taiteenalaa samaan työhön. Ja koirat.
  Lise tarvitsi sopivan visuaalisen aiheen, johon kolme elementtiä olisi voinut yhdistää.
  - Pyörittelin mielessäni kaikkea moderneista julkisuuden henkilöistä, kirjallisuuden hahmoista ynnä muista, mutta päädyin varsin nopeasti maalaustaiteeseen kun muistelin Cassius Coolidgen koiramaalauksia, Lise kertoo.
  1900-luvun alussa vaikuttaneen Cassius Coolidgen maalauksissa koirat esiintyvät ihmisten vaatteissa ja elävät ihmisten elämää, mm. pelaavat pokeria.
  Idea oli valmis. Lise päätti tehdä klassisia muotokuvia jäljitteleviä digitaalisia maalauksia, joiden päähenkilöinä olisivat koirat, valokuvatut koirat.
  - En ollut, enkä vielä tänä päivänäkään ole nähnyt kenenkään kokeilevan täysin vastaavaa ideaa, Lise kertoo. - Tämä oli siis yksi syy, miksi halusin nimenomaan tätä yrittää, koska se on ainakin minulle uutta.
  Koiria ei tarvinnut kaukaa etsiä. Lisen oma koira sai toimia ensimmäisenä mallina ja tuttavapiiristä löytyi lisää. Lise otti yhteyttä omistajiin ja kuvasi koirista erilaisia otoksia, jotka olisi helppo yhdistää maalauksiin. Maalauksien mallit Lise löysi 1700- ja 1800-lukujen muotokuvataiteesta,  mm. Jacques-Louis Davidin ja John Singer Sargentin maalauksista. Niistä hän löysi sopivat vartalot ja taustat karvaisille kasvoille.

Lisen oma koira Freija päätyi Sarah
Bernhardtin tilalle.
    Lise pyrki sovittamaa tietyt koirat tiettyihin maalauksiin niin että koirat ilme tukisi alkuperäisen maalauksen aihetta. Esimerkiksi Charlotte Brontën tilalle tuli Shetlannin lammaskoira Asta. Yorkshirenterrieri Miki puolestaan sai esittää Horatio Nelsonia.
  Digitaalisella pensselillä Lise teki alkuperäisiä maalauksia mukailevia versioita, joiden tekeminen kesti useita päiviä.
  - Sovitin koiran naaman ja joissain tapauksissa tassut kuvaan, ja pyyhin vaatteiden ja hiusten alle jäävät osat pois, Lise kertoo prosessista. - Viimeistelin maalauksen yksityiskohdat lisäten koirille ihmismäisiä piirteitä kuten ripset ja kulmakarvat.
  Lise antoi työlleen nimen Ruffs and collars, mikä on suomennettuna “Röyhelökaulukset ja Pannat".
  - Englanninkielinen sanaleikki tulee tunnetusta fraasista, jonka voi tulkita myös tarkoittamaan “haukut ja koiran kaulapannat”, englantia toisena äidinkielenään puhuva Lise kertoo.
  - Haluaisin koota sarjasta kirjan ja todennäköisesti tulen niin tekemään jossain vaiheessa omalla ajallani, Lise pohtii maalaustensa tulevaisuutta.
  Lisen kotisivuilta löytyy koko sarja ja muutakin Lisen tuotantoa: http://liserichardson.com/

Teksti Mika Nykänen, kuvat Lise Richardson

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Lakeuden aarteita ihailemassa

Pentti Tuominen näyttää mukin valmistusta.
Tämän vuotinen kakkosten opintomatka tehtiin Vaasaan kohteina Pohjanmaan museon upeat kokoelmat ja käsityötalo Loftet. Matkan tarkoitus oli nähdä elävänä loisteliaita tyylihuonekaluja ja talonpoikaisesineistöä, joiden saloihin opiskelijat ovat perehtyneet teoriatunneilla.
Pentti pyöräyttää tinamukin pohjaan kantin.
  Pohjanmaan museon kokoelmat yllättivätkin runsaudellaan ja tyylihistoriallisella kattavuudellaan. Opiskelijoilla oli tilaisuus tutkailla mm. aitoa barokki- ja rokokooesineistöä, mitä harvemmin Keski-Suomessa on nähtävillä. Pohjanmaan museossa kokonaiset salit on sisustettu esim. kustavilaiseen ja biedermeier-tyyliin.
  Museon kokoelma perustuu Vaasassa lääkärinä toimineen Karl ja hänen puolisonsa Elin Hedmanin keräämään esineistöön. Huonekalujen lisäksi esillä oli vanhaa taidetta. Sellaiset aarteet kuten Sandro Botticellin tai Lucas Cranachin pajoista lähtöisin olevat maalaukset eivät kuulu jokaisen maakuntamuseon valikoimaan.
  Ulkomaisen taiteen lisäksi Hedmanin kokoelmaan kuuluu ainutlaatuinen Suomen kultakauden taiteen kokoelma, jonka juuret ovat 1900-luvun alussa toimineen kuuluisan mesenaatin Gösta Stenmanin keräämässä taidekokoelmassa. Joukossa on mm. Helene Schjerbeckin, Pekka Halosen ja Tyko Sallisen teoksia.
  Erikoisuutena matkalla oli pysähdys Vähäkyrössä pläkkyrimestari Pentti Tuomisen oppiin. Vanhan taidon nykyisin harvalukuiseen mestarikatraaseen kuuluva Tuominen näytti, kuinka läkkipelti taipuu ja muovautuu erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tuomisen leppoisaa työskentelyä ja kerrontaa seuraten opiskelijat saivat tinalla päällystetyn rautaisannoksen erilaisten astioiden ja piparkakkumuottien valmistuksesta. Tuliaisiksi Tuominen antoi mm. pillejä ja tinamukeja, ja taatusti hyvän mielen.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen
 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Villiä ja värikästä huopaa Elina Saaren opastuksella

Yksityiskohta huopalaukusta.
Villa muotoutui jälleen kerran uusiin upeisiin muotoihin Elina Saaren huovutuskurssilla Jyväskylän aikuisopistossa Petäjävedellä. Kurssi järjestettiin aikuisopiston tekstiiliopiskelijoille viikonloppuna 27.-29. syyskuuta. Opettaja huopamaakari Elina Saari tunnetaan yhtenä merkittävämpänä huovuttajana Suomessa ja hän on tuonut suomalaiseen huovuttamiseen väriä ja räväkkyyttä oman iloisen ja räiskähtelevän persoonansa myötä.
  Kurssin tavoitteena oli suunnitella ja valmistaa huovutettuja asusteita hyödyntäen erilaisia puolivalmisteisia materiaaleja. Viikonlopun aikana valmistettiin erilaisia asusteita mm. huiveja, laukkuja ja huopikkaita. Kurssilla hyödynnettiin Elinan maahan tuomia materiaaleja, joiden avulla huovuttaminen on vauhdikasta ja teknisesti uusia mahdollisuuksia antavaa. Vauhdikkaasta huovuttamisesta huolimatta tuotteissa ei tingitä laadusta.
  Katso lisää tietoa Elina Saaresta ja Feltfactionista: http://www.feltfaction.fi/

Teksti ja kuvat Kaisa Kotanen


Kurssilla huovutettuja laukkuja.

torstai 3. lokakuuta 2013

Mistä idea, osa 5

Kirjonta sai vaikutteita Ikat-värjäyksestä.
Huomaa myös helmet!
- Idea lähti liikkeelle intialaisesta Ikat-värjäyksestä, Annika Rinne paljastaa takkinsa taustoja. - Ikat-värjäyksessä langat värjätään solmittuina, jolloin niihin tulee pykälittäinen väritys. Sen sijaan, että olisin värjännyt langan, ompelin kuviot Ikat-tyyliä jäljittelevällä pykällyksellä.
  Värjäyksestä tuli siis kirjontaa, jonka Annika halusi yhdistää yksinkertaiseen takkimalliin.
  - Hain 60-luvun leikkausta takin tyyliin. Pidän sen ajan tyylistä ja halusin yhdistää sen kirjontaan. Kirjonta tuo takkiin ripauksen Intiaa, joka on takin työnimi, Annika kertoo.
  Alussa Annikalle oli selvää, että takki tulisi olemaan valkoinen tai luonnonvalkoinen. Mutta sitten kangaskaupassa vastaan tuli sisustukangas, jonka pinta oli juuri sitä mitä Annika oli tietämättään etsinyt.
  Hihat takissa on 3/4 -pituiset ja pääntie noudattelee 60-lukulaista leikkausta. Kaava on jakun peruskaavasta, jota Annika on muokannut A-linjaisemmaksi. Hihan kaavan Annika otti puserosta, jotta kirjonta olisi helpompi istuttaa hihaan.

Annika tavoitteli 60-lukulaisen selkeää tyyliä.
  - Takin yleisilme on melko juhlava mutta se sopii hyvin myös rosoisiin farkkuihin, Annika pohtii.
  Annika teki takin siskolleen, joka antoi suunnittelussa vapaat kädet. Valmista lopputulosta sisko ei ole vielä nähnyt.
  - Takki voi näkyä minun itseni päällä, sen verran tyytyväinen olen lopputulokseen, Annika nauraa.
  Takki oli osa kulttuurilähtöisen valmistamisen -opintokokonaisuutta, jossa tuotteen suunnittelussa otetaan vaikutteita jostakin kulttuurista.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen

tiistai 24. syyskuuta 2013

Palttinaa ensimmäiseen mattoon


Sinivalkoisissa tunnelmissa.
- Alkukankeuden jälkeen oli todella mukavaa, Marjo-Riitta Ohvo kertasi ensimmäistä kudontakokemustaan seitsemään vuoteen. Edellinen kerta kangaspuiden ääressä nimittäin oli yläasteella, kun Marjo-Riitta kutoi poppanan.
  - Loimen tekeminen oli ehkä vaikeinta kaikkine solmuineen ja pujotuksineen. Itse asiassa en ollut aiemmin sitä tehnytkään, Marjo-Riitta kertoi.  - Mutta sitten kun pääsin kangaspuilla vauhtiin, niin tekeminen oli todella hauskaa.
  Marjo-Riitta päätyi siniseen väriskaalaan, koska matto tulee hänen omaan huoneeseen, jonka sävymaailma on sininen. Mattoa varten tehtiin lukuisia valmistelevia suunnitteluharjoituksia, alkaen erilaisten raitojen sommittelusta. Tämän jälkeen aloitettiin varsinaisen maton suunnittelu.
  - Lopullinen matto on kolmas versio, jota lähdin toteuttamaan.
  Kudontakurssin tehtävänannossa oli määritelty kaikille matto, jonka sidoksena oli palttina. Palttina onkin yleisin sidos, jota matoissa käytetään.
  Seitsemän vuoden tauolta paluu kangaspuiden ääreen antoi sysäyksen uudelle innostukselle.
  - Nyt kun pääsin alkuun, niin aion jatkaa mattojen kutomista, Marjo-Riitta kertoi.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen

perjantai 13. syyskuuta 2013

Keskiajan tyyliin

Terhi ja itse ommeltu puku.
Terhi Mannisen puku on huippumuotia - 1300-luvulta. Tyköistuva alusmekko on Irlannista tehtyjen kaivausten perusteella rekonstruoitu tyypillinen muotivaate tuolta ajalta. Terhi esitteli pukuaan Toivolan Vanhalla Pihalla järjestetyillä keskiaikamarkkinoilla.
  - Puvun tarkempi tutkiminen paljastaa, että puku on jonkin sortin työläisnaisen vaate. Erikoinen hihankiinnitys kielii ruumiilliseen työhön sovitetusta vaatetustekniikasta, Terhi kertoo.
  - Hiha on venytetty pitkälle lavan päälle, jolloin käden ojentamisesta aiheutuva veto ei kohdistu olkapäässä olevaan saumaan. Tällä tavoin sauma on kestävämpi, Terhi kertoo.
  Päällysmekon, eli surcotten ilmavat hiha-aukot ovat nimeltään "helvetin ikkunat". Ne kuuluivat 1300-luvun puvun malliin niin kuin tyköistuvat alusmekkokin.
  Terhi on harrastanut jo pidempään keskiaikaa ja sen seuraksena tuon ajan vaatetermit ovat tuttuja. Ensimmäisen vuoden tekstiilialan opiskelija on myös ommellut itse koko vaatekerran.
Tyylin täydellistää letit.
  Keskiaikamarkkinoilla Terhi oli Hilda Mikkosen kanssa antamassa työnäytöksiä langan kehräämisestä perinteisin menetelmin. Lankaa tehtiin tavallisen lampaanvillan lisäksi myös koirankarvoista, angorakanin karvoista ja hevosen jouhista.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen

 

torstai 5. syyskuuta 2013

Nurja puoli esille

Paita kääntyy keskeltä nurin.
- Näet ihmisen ulkokuoren ja alat tekemään hänestä omaa määritelmääsi. Mutta vastaavatko mielikuvasi todellisuutta, Riina Leppänen kysyy esitellessään taidekäsityön opintokokonaisuudessa valmistamaansa teosta.
  Riina otti lähtökohdakseen ystävästään Juhasta ottamiaan valokuvia ja pohti, miten ne vastaavat sitä kuvaa, mikä hänellä oli Juhasta ihmisenä. Riina tulosti kuvat paperille ja ompeli ne Juhan paidan sisäpuolelle. Paidan ympärille hän sijoitti kysymyksiä, joiden tehtävä on johdatella pohtimaan näkyvän ja piilotetun välistä suhdetta.
  - Paita kääntyy keskeltä nurin jolloin katsoja näkee myös sisäpuolelle, sinne mikä on piilotettua, Riina kertoo.

Juha esiintyy kaikissa paidan kymmenistä kuvista.
  - Juha oli lähtökohta mutta halusin tehdä tästä yleisemmän. Ulospäin näytämme toisenlaiselta kuin mitä olemme sisältä. Miten mielikuvamme määrittyy, se on teoksen esittämä kysymys, Riina kertoo.
  Riina on viehättynyt taidekäsityöhön ja haluaisi tehdä vastaavaa jatkossakin. Lopputyöhön täytyy kuitenkin valita toinen valinnainen tutkinnon osa, sillä kymmenen opintoviikon kokonaisuus on nyt suoritettu.

Kuvat ja teksti Mika Nykänen


tiistai 27. elokuuta 2013

Laatikko lepästä

Sofi Lappalainen työssä.
- Vaikea sanoa kun ei ole vielä vertailukohtaa, Sofi Lappalainen nauraa, kun kysyn, millainen materiaali leppä on työstää käsipelillä.
  - Tämä on nimittäin ensimmäinen puutyö sitten yläasteen, Sofi kertoo höyläpenkin ääressä puutyösalin nurkassa ja veistää lohenpyrstöliitoksia. - Taitaa olla ensimmäinen kerta kun teen liitoksia ylipäänsä.
  Aikuislukiosta artesaanioppiin tulleella Sofilla ei ole juurikaan puualan kokemusta mutta ensimmäiset viikot puun parissa ovat tuntuneet hyvältä.
  - Puuala on aina kiinnostanut ja nyt päätin lähteä kokeilemaan.
  Puualan ykköset aloittivat opintonsa perusasioilla: Harjoittamalla käden ja silmän koordinaatiota. 
  - On tärkeää saada taltta tottelemaan aivoja. Siksi opiskelijat tekevät ensimmäisen tehtävän puhtaasti käsityökaluilla ilman koneiden avustusta, opettaja Manu Semann kertoo.

Lohenpyrstöä pukkaa.
  - Käsityökaluilla työstämisessä myös palaute on välitöntä. Jokainen teko näkyy heti, Manu kertoo. 
  Tällä kertaa tehtävänä oli suunnitella ja valmistaa työkalulaatikko, joka tullaan myöhemmin
sijoittamaan osaksi isompaan laatikkoa. Opiskelijat saivat vapaat käden laatikon muotojen suunnitteluun ja liitostyypin valintaan. Puulajeissa valinnanvaraa perinteisen koivun lisäksi oli mahonkia, leppää ja mäntyä. 
  - Otin lepän koska kukaan muu ei valinnut sitä, Sofi kertoo haastavan materiaalivalinnan perusteistaan.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen



torstai 15. elokuuta 2013

Kaksitoista ensimmäistä naulaa

Kallen kolmastoista naula lähtee tästä.
- Naula valmistetaan tasapaksusta rautatangosta muotoon ja sopivaan paksuuteen takomalla, minkä jälkeen naula työnnetään senkistä läpi. Senkin reijän ulkopuolelle jäävä osa taotaan naulan kannaksi, Kalle Pöllänen esittelee harjoitustyönä takomaansa naulaa metallipajan ahjon äärellä.
  Kallen ensimmäistä viikkoa on siivittänyt perehtyminen takomisen tekniikkaan naulaharjoituksen avulla.
  - Kymmennisen tuntia näitä on taottu ja kaksitoista on valmiina, Kalle kertaa tähänastista tuotantoaan.
  Vaajakoskelta kotoisin oleva Kalle tuli Petäjävedelle ammattistartin kautta. Viime talvena ryhmä kävi tutustumassa artesaanien toimintaan ja kipinä hakea kouluun syttyi silloin.
  Kalle on tyytyväinen kokemaansa.
  - Pelkästään hyviä ajatuksia on ensimmäisen viikon jälkeen. Koulu on ollut juuri sitä mitä odotinkin, eli paljon käytännön tekemistä ja teoriaa vain tarpeeseen, Kalle sanoo ja jatkaa takomista.
Teksti ja kuvat Mika Nykänen
Senkki, jonka avulla naulan kanta taotaan.

maanantai 12. elokuuta 2013

Valokuvaajat aloittivat kultaisella leikkauksella

Janika Höysniemen versio kultaisesta leikkauksesta.
Valokuvauksen ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittivat matkan sommittelun maailmaan tutustumalla kultaiseen leikkaukseen. Antiikissa kehitetty matemaattinen kaava antoi mallin, jolla opiskelijat toteuttivat ensimmäiset valokuvaustehtävänsä.
  Tarkoituksena oli saada aikaan levollinen ja tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokainen kuvan osa-alue olisi visuaalisesti kiinnostava. Opiskelijat ottivat kuvia niin järjestelmäkameroilla kuin kännyköilläkin. Kuvan käsittely oli vielä kiellettyä. Tähän kuului myös rajaus.
  - Otin muutaman version eri kulmista ja valitsin niistä parhaan. Aika helposti kuva syntyi, kertasi Ruovedeltä Petäjävedelle muuttanut Janika Höysniemi omaa kuvaansa.
  Janika on harrastanut valokuvausta jo kolme vuotta ja intoutui hakemaan Petäjävedelle käytyään viime syksynä koulun avoimien ovien päivillä.
  - Näin tilat ja välineet ja päätin hakea tänne, Janika kertoi.
  Kaiken kaikkiaan tänä vuonna aloitti 13 valokuvauksen uutta opiskelijaa taipaleensa kohti kuva-artesaanin tutkintoa.

Teksti Mika Nykänen, kuva Janika Höysniemi

torstai 30. toukokuuta 2013

Opinnäytetyöt galleriaan

Artesaanien kevään 2013 opinnäytetyöt ovat nyt nähtävissä "valitut kuvat" -sivulla sekä Facebook-sivuillamme. Mukana on aiemmin esiteltyjen töiden lisäksi valikoima kaikilta käsi- ja taideteollisuusalojen osastoilta. Tutustu ja ihastu.
 

Fanny Renkon pyrografiaa.

 
Kuva Nestori Lönngrén


tiistai 28. toukokuuta 2013

Japanista uusia tekniikoita ja ystäviä


Henri japanilaisen värjäyksen pauloissa.
Tekstiiliartesaaniksi opiskeleva Henri Hyvärinen suoritti seitsemän viikon työssäoppimisjakson Japanissa, ensimmäisenä Petäjäveden artesaanina kautta aikojen. Henri ajautui Japaniin hieman sattumalta, sillä alunperin hän lähti etsimään eurooppalaisia huovuttajia, joiden luokse olisi mennyt työssäoppimaan. Huovuttajien sijaan netin uumenista löytyikin Japanissa majaansa pitävä kanadalaisen tekstiilivärjääjä ja silkikutoja Bryan Whiteheadin blogi, joka sai Henrin kiinnostuksen heräämään.
  Bryan pitää kuudenkymmenen kilometrin päässä Tokiosta Fujino-nimisessa kylässä perinteisiin menetelmiin perustuvaa värjäys- ja silkinkutomiskeskusta. Henri otti yhteyttä marraskuussa ja huhtikuun alussa nuori mies laskeutui Tokion kansainväliselle lentokentälle.
  Seitsemän viikon aikana Henri sai perehtyä valtavaan määrään värjäystekniikoita ja silkinvalmistuksen maagiseen maailmaan.
  Varsinaisena työnä Henrillä oli toimia Bryanin apulaisena värjäysopiskelijoiden opetuksessa. Kansainväliset ryhmät tulivat asumaan ja opiskelemaan Bryanin suureen vuoristotaloon, missä kymmenen päivän ajan perehdyttiin värjäystekniikoihin. Tulipa siinä oheessa käytyä teepellon sadonkorjuussa ja teeseremonioissa. Myös suurkaupunki Tokio tuli tutuksi lukuisilla vierailuilla.
  Kaiken kaikkiaan Henri on huikaisevan vaikuttunut matkastaan.
- Lähdin opiskelemaan värjäystä ja palasin täynnä korvaamattomia kokemuksia. Sain uusia ystäviä mm. Irlannista, Yhdysvalloista, Lichtensteinista ja tietenkin Japanista.
  Lue koko tarina Henrin blogista.

Teksti Mika Nykänen, kuva Henri Hyvärisen albumista

maanantai 27. toukokuuta 2013

Elokuva sai aiheensa muodista

Elina Kautto kuvauksissa.
"Tehkää elokuva, jonka aiheena on muoti". Tällainen brieffi oli vastassa perjantaina kansainväliseen Uneton 48 lyhytelokuvakilpailuun osallistuneita tekstiiliartesaaneiksi opiskelevia Laura ja Elina Kauttoa, kun kilpailun aiheet arvottiin. Ryhmä alkoi kehitellä ideoita tarinaan, joka tuli toteuttaa kahden vuorokauden aikana valmiiksi lyhytelokuvaksi. Kilpailun konseptiin kuuluu myös, että jokaiselle osallistujaryhmälle arvotaan aihe ja genre.
  Ihan kahdestaan Laura ja Elina eivät olleet, sillä ryhmän ytimen muodostivat ohjaaja Jesper Penttinen ja kuvaaja Jaakko Kleimola, joilla on vahva ammattitausta elävän kuvan saralla.
  Aihe sopi kuin loimi artesaanin puihin, sillä sisaruksilla oli opintojen kautta pukuhistoria ja moni muukin muotiin liittyvä asia tullut tutuksi.
 - Alussa muoti tuntui kauhean vaikealta yhdistää elokuvaan, mutta sitten tarina alkoi syntymään, Elina ja Laura kertovat.
  Erilaisten käsikirjoitusversioiden joukosta valittiin tarina, jossa kuvattiin minihameen salattu syntyhistoria. Tarinan kehyskertomuksena on nykypäivä, mutta varsinaiset tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun hienostorouvien muotiongelmiin. Sen ajan naisten hameethan olivat melko pitkiä, minkä vuoksi liikkuminen oli kömpelöä. Elokuvassa talon piika kehittää hameesta uuden version käytännöllisyyssyistä, mikä kuitenkin johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Eri vaiheiden kautta palataan nykyhetkeen, missä tapahtuu vielä yllätyksiä.
  Kuvauksia varten tytöt suorittivat etsintäretken Jyväskylän Huoneteatterin pukuvarastoon. Naamiohuvit -näytelmän puvut osoittautuivat sopiviksia pohjiksi, josta elokuvan puvut pystyttiin muokkaamaan.
  - Vanhojen pukujen epäkäytännöllisyys tuli konkreettisesti esille kun kompuroimme ne päällä kuvauksissa, Elina kertoo. 
  Tällä viikolla tekijöille selviää, miten elokuva menestyi kilpailussa.
 
Tektsi Mika Nykänen, kuvat Jussi ja tytöt -työryhmä

tiistai 21. toukokuuta 2013

Sisustustekstiileillä tekniikat tutuiksi

Marja-Leena Klintin huovuttettu
huivi ja Virpi Niemisen kudottu ja
värjätty huivi
Aikuiskoulutuksen tekstiiliartesaanit rakensivat ensimmäisen näyttelynsä sisustustekstiileistä. Ensimmäisen vuoden tekniikkakurssien tuotoksen hehkuvat värejä ja esittelevät materiaalikokeiluja huovutuksen, kankaanpainannan ja kudonnan saralla.
  - Teemana oli tänä vuonna sisustustaminen. Opiskelijat saivat valita jonkin tietyn tilan, johon tekstiilit tulevat tai sitten he tekivät tuotteen yleiseen myyntiin, kouluttaja Satu Tammikari kertoo tehtävänannosta.
  Syksyllä opintonsa aloittaneet teksiiliopiskelijat kävivät neljän viikon tekniikkatyöpajat kudonnasta, kankaanpainannasta ja huovutuksesta, minkä jälkeen he aloittivat tuotteiden suunnittelun.
  - Näissä tehtävissä on nähtävillä käytännössä opiskelijoiden ensimmäiset tuotteet, Satu kertoo.
  Valmistusta edelsi erilaisia suunnittelukursseja ja myös tilasuunnitelun perusteita. Opiskelijat tekivät värikarttoja tiloista, joihin tuotteet tulevat.
  Tekniikkakurssien jälkeen ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat tehneet sarjatuotteita, joita myytiin kädentaitomessuilla. Syksyllä on sitten vuorossa asiakastyö, jossa tuote suunnitellaan asiaakkaan tilauksen mukaan.
  Katso lisää kuvia Facebookista.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen

maanantai 13. toukokuuta 2013

Parkkinahkaa ja tilkkuja valinnaisviikoilla

Pentin laukkukokoelma.
Kevään valinnaisviikoilla päästiin taas kokeilemaan monipuolisesti uusia tekniikoita. Ohjelmassa oli parkkinahkaa, tilkkutöitä sekä tuohitöitä. Valokuvauksen osastolla perehdyttiin omakuvan erilaisiin virtauksiin.
    Itselleen vyölaukun ja korttipakkakotelon parkkinahkakurssilla tehnyt metallipuolen opiskelija Pentti Lahtinen oli tyytyväinen kurssin antiin.
  - Todella mielenkiintoista, Pentti
kertoo ja näyttää tuotoksiaan.
Chang Jitthong piirsi tilkkutyöhön.
  Parkkinahan saloihin perehdytti seppä Teppo Nousiainen Savonlinnasta. Kurssilla tehtiin nahkatöitä läppärilaukuista puukontuppeihin. Osallistujat tulivat valinnaiskurssien idean mukaan eri osastoilta.
  Nahan muotoileminen oli Pentille uusi aluevaltaus. Aloituksen helpottamiseksi opettaja oli tuonut mukanaan erilaisia muotteja, joiden avulla aloittelijat pääsivät tekemisen meininkiin.
  - Muotoilu perustuu kastelemiseen ja kuivaamiseen. Osat kuivataan muotissa, jolloin muoto säilyy. Lopuksi osat ommellaan yhteen ristiompeleella, Pentti kertaa valmistusvaiheita.
  - Ainoa huono puoli valinnaisviikossa on se, että eri kurssit ovat päällekkäin. Kaikkia ei voi valita, Pentti sanoo.
  Tilkkutöitä tehtiin lehtori Irmeli Raitasen ohjauksessa. Ensimmäisen vuoden vaatetuksen opiskelija Chang Jitthong päätyi tekemään esittävän tilkkuteoksen.
  - En ollut aiemmin tehnyt tilkkutöitä. Maalasin teksiiliväreillä tanssivan naishahmon kankaalle ja lisäilin koululta löytyviä tilkkuja.
  Vapaa-ajalla piirtämistä harrastava Changille esittävä aiheet ovat luonnollisia myös tilkuissa.
  - Tästä tulee pienen tyynyn päällinen Chang kertoo teoksestaan.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen

Korukortteja ja taontaa Yläkaupungin yössä

Korukortteja ja erikoistekniikoita.
Artesaanit jalkautuvat jälleen kansan pariin Yläkaupungin yön kunniaksi lauantaina 18.5. Toivolan vanhaan pihaan Jyväskylän Cygnaeuksenkadulle. Luvassa on metalliartesaanien taontanäytöksiä ja myyntituotteita sekä uutuutena tekstiiliopiskelijoiden valmistamia korukortteja.
  Erikoistekniikoilla valmistettujen korukorttien toteutuksessa on käytetty mm. pirtanauhoja, nypläystä, kirjontaa sekä frivolité-tekniikkaa, tutummin käpypitsiä. Korukortin erikoisuus on irrottettavassa tekstiilikorussa. Korukortit ovat valmistaneet tekstiiliartesaanit Henna Hiltunen, Aura Paananen ja Maija Vidgren.
  Työnäytöksissä on luvassa pirtanauhojen valmistusta, nypläystä ja frivolité-pitsiä. Yleisö voi myös kokeilla eri tekniikoita.
  Yläkaupungin yön jälkeen tekstiiliartesaanit jäävät koko viikoksi Toivolan vanhan pihan makasiiniin esittelemään tekniikoita ja myymään korttejaan.

Artesaanit Toivolan vanhalla pihalla
- Yläkaupungin yössä lauantaina 18.5.2013 klo 11-22
- 19.-25.5. klo 10-18

Teksti ja kuva Mika Nykänen

Töissä Espanjan auringon alla

Espanjan aurinkorannikko ei suomalaisilla välttämättä synnytä mielikuvaa vakavasta opiskelusta tai työnteosta. Toisin on artesaanien kohdalla. Valokuvauksen toisen vuoden opiskelijat Heidi Talvilahti ja Essi Kauppila ovat olleet Fuengirolassa neljä viikkoa työssäoppimassa paikallisessa sanomalehdessä. 
  Petäjäveden kuva-artesaani ovat käyneet Fuengirolassa jo vuosien ajan suorittamassa työssäoppimisjaksoja. Opiskelijat toimivat suomenkielisen Espanjan Sanomien valokuvaajina. Työkeikkoihin kuuluu dokumentaarista uutiskuvausta sekä mainoksia varten tehtyjä studikuvauksia. 
  Heidi ja Essi ovat laittaneet muutamia kuvia myös blogeihinsa. Käy katsomassa tunnelmia oheisista linkeistä tai tästä ja tästä.


Essi Kauppilan otos huvipuistosta.
Aurinkorannan arkea Heidi Talvilahden
näkemänä.
Teksti Mika Nykänen, kuvat Essi Kauppila ja Heidi Talvilahti





maanantai 6. toukokuuta 2013

Hääpuku kasvoi kosken kuohuista

- Mikään ei ollut aluksi selvää. Olin päättänyt tehdä morsiuspuvun, jonka suunnittelun lähtökohta oli luonnossa ja Art Nouveaussa. Kaikki ympärillä oli kuitenkin valkoista ja lumen peitossa. Kaamoksen pimeys sai kaiken näyttämään synkältä, Minna Salonen kertoo morsiuspukunsa lähtökohdista.
  Minna päätti kuitenkin lähteä Kuusan koskelle, Laukaan viereen, hakemaan inspiraatiota. Hän kulki veden kuohujen äärelle ja yllättyi, miten voimakas ääni pauhaavasta koskesta lähti. Pauhu synnytti idean.
  - Valkoisen, puhtaan ja viattoman sijaan minun puvustani tulisi tumma, syvä ja voimakas, Minna päätti.
  Minna otti kosken kuohunnan ja virtauksen puvun mallin suunnittelun lähtökohdaksi. Minna tutki myös Art Nouveau-tyyliä ja haki sieltä vaikutteita.
  Minna kaavoitti puvun prinsessalinjaiseksi ja olkaimettomaksi, selästä hieman madaltuvaksi. Helmaosat on viistotettu niin, että niistä syntyy laahus. Kuohuvan vaikutelman Minna sai aikaan ripottelemalla epätasaisia helman nostoja.
Organzaa ja huovutusta.
  - Nostojen muotoilu otti aikansa. Takapuolelle niitä tuli vähemmän laahuksen takia. Nostojen sommittelu etupuolelle epäsymmetrisesti loi helmaan virtauksen ja ylöspäin suuntautuvaa liikettä, Minna kertoo.
  Myös materiaaleilla oli tärkeä rooli.
  - Tasapainoilin ensin sifongin ja organzan välillä, mutta päädyin organzaan sen keveyden ja valon heijastamisen kyvyn takia, Minna kertoo.
  Yksi puvun erikoisuuksista on huovutettu vyötäröosa.
  - Suunnittelin sen ilmentämään veden virtausta niin, että siinä näkyy veden valkeat kuohut. Huovutusosa toimii jatkumona helmasta lähtevälle virtaukselle, joka virtaa kohti sydäntä, Minna kertoo.
  Minna yhdisti huovukseen myös organzaa sekä hopeisia silkkikuituja, jotka tuovat vaihtelua mustan keskelle. Eri materiaalien yhdistämistä kutsutaan Nuno-huovutukseksi. Villa kutistuessa kangas vetäytyy rypylle ja muodostaa pintaa aaltomaisen tekstuurin.
  Huovutuksesta Minna sai myös ideoita jatkokehitystä varten.
Mallina Unni Helander
  - Minua kiinnostaisi luoda morsiuspukumallisto, jossa yhdistyisi juhlavat materiaalit ja huovutuksen eri tekniikat, Minna kertoo.
  Mutta tyytyväisin Minna puvussaan on sen tarinan ja muodon tasapainoon.
- Löysin aiheen, joka sopi symbolisesti avioliiton ja rakkauden teemaan. Koski virtaa aina. Se ei jäädy talvellakaan, eivätkä kivikot estä sen virtausta. Koski kuohuu kuin rakkaus, välillä ilosta, välillä surusta, Minna sanoo.
  Siksi puvun nimi on Kuusa, kosken mukaan.

Teksti Mika Nykänen, kuvat Nestori Lönngrén 

torstai 2. toukokuuta 2013

Miten päädyit omalle alallesi?

Haastattelimme koulustamme valmistuvia oppilaita neljältä eri alalta. Mukana olivat tekstiili-, puu, vaatetus- ja metalliala.

Kysymykset:
1. Miten päädyit omalle alallesi?
2. Onko mielestäsi koulussa ollut hyvä ilmapiiri?
3. Mikä on ollut mieluisin työ?
4. Aiotko jatkaa opiskelua tai töitä samalla alalla?
5. Mitä jäät kaipaamaan?



Juho Varjoranta, puuala

Juho Varjoranta
1. Hain kaikille aloille, jotka kiinnosti ja puuala oli ainoa paikka johon pääsin.
2. Parhain tähän mennessä.
3. Itselleni tehty tv-taso.
4. En yhtään tiedä. En tiedä, mikä minusta tulee isona.
5. Ilmapiiriä ja kavereita, joihin olen tutustunut.




Henri Hyvärinen, tekstiiliala

Henri Hyvärinen
1. Tietotekniikka ei kiinnostanut ja tekstiiliala kiinnosti.
2. Paras tähän mennessä.
3. Harjoittelujakso, jossa vain huovutin huopatossuja.
4. Ehkäpä.
5. Koulun ilmapiiriä.




Niina Järvinen, vaatetusala

Niina Järvinen
1. Hain eri artesaanikoulutuksia ja pääsin tänne.
2. On.
3. Perhosmekko, koska se oli helppo valmistaa. Myös päättötyö, joka oli erilaisempi valmistaa.
4. Jos pääsen Lahteen, alan opiskella muoti- ja vaatetussuunnittelua.
5. Ilmapiiriä ja eri alojen yhteistyötä.



Olli Keinänen, Metalliala

Olli Keinänen
1. Metalliala on aina kiinnostanut ja hain tänne, koska oli Jyväskylää lähimpänä.
2. Loistava!
3. Kaikki on ollut mieluisia, mutta päättötyö on ollut mieluisin.
4. Toivottavasti kyllä, seuraavan kymmenen vuoden sisällä.
5. Pajaa, halpoja materiaaleja, kavereita, kahviota ja ruokaa.



Teksti ja kuvat: Mervi Vähämaa, Nina Nieminen, Laura Kautto ja Elina Kautto
Teksti on ensimmäisen vuoden opiskelijoiden toteuttama äidinkielen kurssin tehtävä.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Sandra ja Sanna-Mari Iirien maassa

Käsittämättömiä tervehdyksiä, teetaukoja, mutkikkaita teitä, värikkäitä taloja. Siinä puupuolen artesaaniopiskelija Sandra Puurits-Virtasen ensivaikutelmia Irlannista, missä hän on suorittamassa opintojensa viimeistä työssäoppimisjaksoa luokkatoverinsa Sanna-Mari Jalosen kanssa. Artesaanit työskentelevät kinsalelaisessa puualan yrityksessä työporukassa, johon kuuluu ihmisiä mm. Argentiinasta ja Japanista saakka.
  Päivät kuluvat kiireessä erilaisia työtehtäviä hoitaen, joskus työviikko venyy jopa lauantaihin. Vastapainona työlle on Kinsalen kaunis ympäristö ja värikäs arkkitehtuuri, joista Sandra kertoo yhtä värikkäällä tavallaan.
  Lue Sandran ja Sannamarin kuulumisia osoitteessa http://p6deriirimaal.blogspot.ie/
 
Sandran valmistama pienoismalli.

Kinsalen värikkäitä näkymiä.


Teksti Mika Nykänen, kuvat Sandra Puurits-Vitrtanen ja Sanna-Mari Jalonen

 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Haarniska syntyi muinaisten mestareiden innoittamana

- Lapsesta lähtien muinaiset soturit ja myyttinen keskiaika on viehättänyt minua, Olli Keinänen
selvittää kiinnostustaan haarniskoihin.
  Siksi ei ollut yllätys, mitä Olli halusi tehdä, kun opinäytetyön aika tuli. Alun perin tarkoituksena oli valmistaa haarniska päästä varpaisiin, mutta opinnäytteelle annettu aikaraja esti tämän. Kuudessa viikossa yksi mies ei tee koko haarniskaa. Lopulta Olli tyytyi tekemään ns. 2/3 haarniskan, missä jalat jäävät ilman suojaa. Tällainen haarniskamalli oli käytössä 1600-luvulla.  
Kainaloa suojaava Besagew-kiekko ohjaa peitsen sivuun.
  Ollin haarniskan tyylilliset ja tekniset esikuvat löytyvät 1300-1600-luvuilta säilyneistä historiallisista haarniskoista.
  - Erityisesti 1400- ja 1500 -lukujen haarniskointi on ollut lähellä sydäntäni. Myös goottilainen muoto ja tyyli ovat aina kiinnostaneet, Olli kertoo lähtökohdistaan.
  Vuosien keskiaika- ja haarniskaharrastus on kasvattanut melkoisen tietovaraston. Haarniskan eri osat kyrasseineen, bevoreineen ja pauldroneineen ovat Ollille toinen äidinkieli.
  Ollin haarniskan yleinen muotokieli pohjautuu arkkiherttua Sigismund von Tirolin haarniskaan.
  - On lähes maagista, kuinka sen ajan työkaluilla ja materiaaleilla on voitu valmistaa niin hyvin suojaavia ja samalla kauniita haarniskoja, Olli kertoo.
"Sudenhampaat" näkyvät rintapanssarissa.
  Koristelussa Olli käytti goottilaisia kasviaiheita. Olli piirsi koristeet sabluunaan, jonka mukaan sahasi metallin lehtisahalla. Kaikki osat on viilaamalla viimeistelty.
  Yksi tärkeä koriste-elementti on ns. "fluting" eli sudenhampaat. Ne ovat yleensä kehosta ja haarniskan aukoista poispäin suuntaavia, sulavia linjoja, jotka toimivat koristeina, vahvistavat levyä ja toimivat iskuja pois ohjaavina urina.
  - Sudenhampaiden teko oli haastavampaa kuin odotin, mutta lopputulos on hionnan jälkeen mielestäni tyydyttävä, Olli kertoo vaatimattomasti.
  Haarniskan yläosan valmistus vei reilusti yli kaksisataa tuntia. Mukana ei tietenkään ole vuosien aikana kirjojen parissa vietetty aika, kuin ei myöskään alan harrastajien piireissä tiedon vaihtoon käytetyt tunnit.
  Haarniskaa tehdessään Olli myös oppi uusia tekniikoita. Muun muassa rullaustekniikka ja terävän kupin nostatus olivat asioita, joissa Olli huomasi kehittyvänsä.
Käsivarsi taipuu nivelten ansiosta.
  Painoa valmiilla työllä on 22 kiloa, missä Olli näkee vielä kehittämistä.
  - Verrattuna suojaavuuteen, painoa on hieman liikaa, Olli kertoo ja näyttää kuinka haarniskassa voi liikkua, ja mikä tärkeintä, nousta ylös maasta.
  - Yksi haarniskan tärkeä ominaisuus on liikkuvuus. 1500-luvulla levyhaarniska toimi kuten toinen iho. Käyttäjä saattoi juosta, kiivetä tikkaita, tehdä kuperkeikkoja ja hypätä hevosen selkään, Olli kertoo.
  Jatkossa Olli aikoo valmistaa yläosaan sopivat jalkahaarniskat sekä hansikkaat.
  Tavallaan Olli näkee oman työnsä kunnianosoituksena menneille mestareille. Lopputyötään varten Olli etsi tietoa vanhoista menetelmistä ja työkaluista.
  - Hauskaa oli huomata, että haarniskasepän työ oli melko samanlaista kuin nykyäänkin, paitsi että silloin pajassa oli jokaiselle työvaiheelle oma tekijänsä. Haarniskoilla kun oli enemmän tilausta, Olli kertoo.
  Ollin tarkoituksena onkin oppia lisää ja jakaa opittua, jottei haarniskojen valmistamisen taito katoa maailmasta.
  - Haarniska päällä maailman potkutkaan eivät tunnu niin kovilta, Olli nauraa.


Teksti Mika Nykänen, kuvat Nestori Lönngrén