Wilhelmiina kulkee omia polkuja

Vasarat paukkuvat ja sakset suhisevat Kankaan paperitehtaan entisissä saleissa joulukuisena aamupäivänä. Alakerran ahjolla takojien piiri muokkaa metallista mitä mielikuvituksellisimpia muotoja samalla kun yläkerrassa luodaan tuotekokeiluja nahkapaperista ja korkkikankaasta.
  Muiden mukana tekstiilipuolella ahertaa Wilhelmiina Aronsson, joka on todellinen Luovan kampuksen konkari. Wilhelmiina opiskelee jo toista tutkintoa samassa paikassa
  - Kolme vuotta sitten aloitin tekstiilialan perustutkinnolla ja nyt on valmistumassa tekstiilialan ammattitutkinto, Wilhelmiina sanoo työpajan vilskeessä.
  Näiden vuosien aikana Wilhelmiina on käynyt läpi kaikki tekstiiliin liittyvät tekniikat kankaanpainamisesta huovuttamiseen sekä tietysti kutomiseen.
  Wilhelmiina on yksi niistä monista opiskelijoista, jotka ovat löytäneet luovat alat vasta myöhemmin elämässään.
  - Olin it-alalla viisitoista vuotta ja sitten päätin tehdä rohkean ratkaisun elämässäni, kauppatieteen maisteriksi aikoinaan opiskellut Wilhelmiina kertoo. – Halusin toteuttaa itseäni enemmän kuin mitä it-alalla pystyin, joten lähdin opiskelemaan taideteollisuusalaa.
Wilhelmiina tuli Luovalle kampukselle samalla oven avauksella koko koulutuksen kanssa ja on saanut toteuttaa itseään juuri niin kuin halusikin.
  - Meitä tuetaan toteuttamaan omia projekteja. Olen tehnyt paljon tuotekokeiluja kierrätysmateriaalista ja protoja, joita on ollut esillä eri paikoissa. Minua kiinnostaa myös uniikkituotteet ja monenlainen taidekäsityö, esimerkiksi sellainen, jossa on yhteiskunnallinen viesti.
Omien kierrätysmateriaaliin pohjautuvien tuotteiden ohella Wilhelmiina on ottanut osaa talon yhteisiin tuotantoihin. Valon kaupunkiin hän oli toteuttamassa SeaPunk -installaatiota, jossa otettiin kantaa merten saastumiseen.
  Taideteollisuusalan perustutkinnossa opiskelija valitsee erikoistumisalakseen joko metallin, puun tai tekstiilin. Tämän lisäksi Luovalla kampuksella voi opiskella muotialaa sekä valokuvausta.
  Wilhelmiina onsitä mieltä, että Luova kampus soveltuu ihmiselle, joka haluaa toteuttaa käden taitoja luovassa ympäristössä.
- Pitää olla rohkeutta toteuttaa haaveita, Wilhelmiina sanoo. – Nyt, kun olen tämän hypyn tehnyt, minua ei huimaa enää mikään.
Teksti ja kuvat Mika Nykänen

Garmisch-Partenkirchenin taitajat toteuttivat astiahyllyn Luovalle kampukselle

Valmiin työn äärellä on helppo hymyillä.

Isabel Müller ja David Bühler sovittavat hyllynkannatinta paikoilleen Luovan kampuksen käytävällä
hymy huulillaan. Ja mikäpä on hymyillessä, sillä kaksi viikkoa uusien kokemuksien äärellä alkaa olla ohi ja edessä on paluu takaisin kotiin.
  - Tämä on ollut todella erilaista kuin meidän koulussa Garmish-Partenkirchenissä, Isabel ja David kertovat. - Meillä opiskelu on paljon tiukemmin rajattua erilaisiin tekniikoihin ja rakenteisiin. Täällä ideoiminen ja työskentely on paljon vapaampaa.
  Isabel ja David opiskelevat Garmish-Partenkirchenin puu- ja muotoiluoppilaitoksessa toista vuotta. Käytännössä koulun opetussisällöt ovat hyvin saman tyyppisiä kuin Luovalla kampuksella teoria ja työpajaopintoineen. Siinä, mitä opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat opinnäytetöinään, on eroa.
  - Meillä tuotteissa pitää olla tiettyjä rakenteita ja tekniikoita, kun taas täällä kaikki lähtee opiskelijan omista ideoista ja niiden toteuttamisesta, parivaljakko sanoo.
  Isabelin ja Davidin viimeinen projekti Luovalla kampuksella on opiskelijoiden taukotilan astiahyllykön suunnittelu ja toteutus. Puuosaston opettaja Manu Seman esitteli opiskelijoiden liian pieneksi käyneen astiakaapin ja pyysi saksalaisia muotoilijoita ratkaisemaan ongelman.

Tekeminen oli myös hauskaa.

  Saksalaiset taiturit päätyivät luomaan epäsymmetrisen hyllykokonaisuuden, jossa yhdistellään puuta ja metallia luovasti. Hyllytasojen virkaa toimitttavat metallisent puolat, jotka on upotettu puukehykseen poraamalla.
  Luovan kampuksen yhteistyö Garmisch-Partenkirchenin oppilaitoksen kanssa on tuoretta, sillä Isabel ja David ovat ensimmäiset opiskelijat, jotka ovat tulleet Suomeen vaihtoon. Luovalta kampukselta lähtee opiskelijoita vastavuoroisesti vieraaksi Saksaan talven mittaan, jolloin suomalaiset saavat ensikäden tietoa sikäläisestä opiskelukulttuurista.

Teksti Mika Nykänen, kuvat Mika Nykänen ja Manu Seman

Pop up-sauna tehtiin kaislasta

Saunahuoneen seinät ovat kaislaa, pukutilan huopaa.

Harvia lahjoitti kiukaan Hohtavan Kankaan saunaan.

Hohtavan Kankaan sauna on valmis kaikille kaislasaunassa kylpemisestä kiinnostuneille! Ota pyyhe mukaan ja tule tänään saunalle klo 18 jälkeen ottamaan ihanat löylyt saunan rakentajien kanssa. Jos sekasauna ei innosta, perjantaina on miesten ja lauantaina naisten vuoro.   Sauna on rakennettu yhteistyössä Harvian kanssa, joka lahjoitti juuri sopivan kiukaan Hohtavan Kankaan saunaan.
  - Kaikenlaisia saunoja olen urani varrella nähnyt, mutta kaislasaunoja ei ole vielä tullut vastaan, Harvian tuoteryhmäpäällikkö Arto Harvia myhäilee Manun Semanin esitellessä valmista rakennusta.
  Kiuas koelämmitettiin keskiviikkoiltana ja Manun mukaan luvassa on mahtavan happirikkaat ja sopivan kipakat löylyt.
  - Ilmaa tulee lattian kautta sekä hengittävistä seinistä. Kaislaseinät eivät kuitenkaan päästä löylyä ulos vaan sisälle saa yllättävän korkea lämpötila.  Hohtavan Kankaan jälkeen ruuveilla yhteen kasattu sauna puretaan ja laitetaan odottamaan seuraavaa saunatapahtumaa.
  - Pop-up sauna voidaan kuljettaa mihin vain, vaikka järven rantaan ja pystyttää yhden illan saunomista varten. Tarkoitus on käyttää saunaa esimerkiksi Gradian ulkomaisten vieraiden viihdykkeeksi, Manu kertoo.
  Saunan materaaleina on käyttetty pääasiassa kierrätystavaraa. Esimerkiksi pukutilan huopakankaat ovat tekstiiliopiskelijoiden
  Saunan rakentaminen on ollut myös kansainvälinen projekti. Hollantilaiset vaihto-opiskelijat tekivät pukeutumistilan penkin osana opintojaan.
Teksti ja kuvat Mika Nykänen

Moottorisaha laulaa veistoksia Luovan kampuksen iloksi

Jani karhun karvat on saatu aikaan rälläkällä.

Kauneutta maailman voi luoda monella tavalla. Aina ei välttämättä tarvita näädänkarvasivellintä tai sulkakynää, vaan esteettiseen lopputuloksen voi päästä proosallisesti myös moottorisahalla. Ainakin Jussi Leppäsen ja Jani Toivaisen mielestä.
  - Olin pitkään haaveillut, että pääsisin kokeilemaan moottorisahaveistämistä. Sitten opettajamme Manu Seman toi tänne suuren kuusitukin, ja kehotti kokeilemaan tekniikkaa. Kuukausi sitten aloitin ensimmäisen moottorisahaveistokseni tekemisen, Jani kertoo.
  Jussi aloitti veistoksensa teon jo toukokuussa ja on jatkanut sitä nyt syksyn mittaan Luovan kampuksen viereisessä hallissa. Sen verran isosta työstä on kysymys, että sitä on pakko tehdä omassa tilassa.
  - Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että siirryn pintakäsittelyyn, Jussi kertoo omasta työstään. - Päälle tulee kuultomaalilla montaa eri väriä.
  Valmista pitäisi olla Hohtava Kangas-tapahtumaan mennessä, jolloin Jussi puu-ukko nostetaan nojaamaan seinään ja valaistaan omalla valolla.
  Myös Jussille valmistuva veistos on ensimmäinen moottorisahatyö.

Jussi ja viimeistelyä vaille valmis puumies.

  - Olen aiemmin tehnyt pienempiä puuveistoksia mutta niissä on ollut käsityökalut käytössä, Jussi kertoo. 
  Ihan pelkillä moottorisahoilla pojat eivät ole veistoksiaan tehneet. Matkalla on käyteytty myös "rälläkkää" eli kulmahiomakonetta ja myös hienovaraisempia veistorautoja. Perusmuoto on kuitenkin luotu moottorin voimalla.
   -Vaikeinta moottorisahaveistämisessä on hahmottaminen, Jani kertoo. - Itse lähdin kylmiltään liikkeelle enkä tehnyt mitään mallinnoksia tai suunnitelmia tukin pintaan. Olen edennyt äärimmäisen varovasti, etten tekisi peruuttamattomia virheitä.
  Tekniikan haastavuudesta huolimatta veistäminen on saanut pojat pauloihinsa ja jatkoa on luvassa.
   - Todellakin aion jatkaa. Vain mielikuvitus on rajana, Jani toteaa.  
Teksti ja kuvat Mika Nykänen
 

 

Superkevät huipentui mitaliin

Mitalisti Luovalta kampukselta.

Monenmoista voi opintojen aikana saavuttaa, jos vain on halua ja tarmoa tavoitella suuria. Näin voi sanoa Enni Tulla, joka aloitti opinnot Luovalla kampuksella kaksi vuotta sitten ja huipensi viimeisen keväänsä viettämällä kuuden viikon vaihtojakson Italian Vicenzassa ja voittamalla pronssimitalin Taitaja 2019-kilpailussa.
  - Kyllä tässä täytyy alkaa uskoa, että on ihan hyvä omalla alallaan, Enni tokaisee vaatimattomasti mitali kaulassaan.
  Kevään kokemukset ovat tuoneet uutta luottamusta Kangasniemeltä kotoisin olevaan Enniin.
  - Tärkeintä varmaan on se, mitä olen oppinut itsestäni. Italiassa tajusin sen, että taidot ja kyvyt riittävät tälle alalle vaikka ei osaisi kieltäkään ja pronssimitali antaa itsevarmuutta, vaikka ihan tyytyväinen en olekaan kilpailusuoritukseen, Enni kertoo nauren. 
  Vicenzassa Enni suoritti työssäoppimisen jakson pienessä, yhden hengen yrityksessä, jossa tehtiin paljon naamiais- ja karnevaalipuvustuksia.
  - Käytännön työ opetti nopeutta ja erilaisia kikkoja, joilla työ saatiin sujumaan tehokkaammin. Kommunikaatio hoidettiin pääasiassa eleillä ja käsimerkeillä, sillä työnantajani Roberta ei osannut englantia lainkaan. Itse kyllä sain hyvän italian peruskurssin kuuden viikon aikana, Enni kertoo.

Venetsian kanaaleja ihailemassa.

  Asuminen hoitui yksityisasunnossa, jossa Enni jakoi huoneen Annukka Santasen kanssa, joka on myös Luovan kampuksen opiskelija.
  - Jaoimme keittiön ja muut tilat emännän ja hänen lapsenlapsen kanssa, joten pääsimme mukavasti sisälle italialaiseen elämänmenoon. Ihmiset tuntuvat olevan avoimempia ja ottavat vastaan välittömästi. Pomokin vei lounaalle minut, vaikka emme pystyneet puhumaan mistään yhteisellä kielellä.
  Todistusta juhlitaan parin päivän päästä mutta mielessä siintää jo tulevaisuuden haasteet.
  - Kyllä jatko-opinnot ovat edessä, mutta en vielä tiedä missä ja millä asteella. Otan nyt itselleni aikaa ja annan ajatusten ja ideoiden kypsyä.
  Ja niitähän riittää, sillä Ennin kesä kuluu ensin sekä Kangasniemessä Kenno ry:n teatterin näyttämöllä että puvustamossa minkä jälkeen on aika toteuttaa pitkään mielessä muhineet vaatetusideat.
  - Olen kehittelemässä merenneitopukua, jonka materiaali vaatii tutkimista, minkä lisäksi aion tehdä vaatteita käyteyistä kravateista, Enni kertoo.
  Katso tästä myös Ennin blogi, jossa hän esittelee erilaisia kouluprojekteja.
Teksti Mika Nykänen, kuvat Enni Tulla ja Mika Nykänen

Vappukuva opettaja-oppilaan, hänen opettajansa ja opettajan yhteistyönä

Opettaja, opettaja-oppilas ja opettaja valitsevat vappukuvia.

Luontokuvaus oli ollut Sirpa Sergejeffille suuri intohimo jo vuosia mutta ajatus valokuvauksen opinnoista ei ollut tullut mieleen ennen kuin valokuvauksen lehtori Simo Peteri kysyi, olisiko aika siirtyä harrastuksesta ammattiin.
  - No totta kai, Sirpa sanoi ja palasi omien oppilaittensa pariin Luovan kampuksen metallityösaliin ajattelematta, mitä oli edessä.
  Media-alan ammattitutkinnossa ei nimittäin pärjää pelkillä luontokuvilla, sillä tutkinnossa pitää osoittaa valokuvaksen laaja-alaista osaamista.
  - Pitää pystyä ymmärtämään mikä on ammattilaisuuden taso ja pyrkiä siihen, Simo Peteri tiivistää.
  Ihmisten kuvaaminen oli täysin vierasta eikä studiossa Sirpa ollut koskaan käynytkään, joten opinnoissa oli monta uutta asiaa opelteltavana.

Ope-oppilas kameran takana, ope edessä.

  - Meni puoli vuotta ennen kuin uskalsin katsoa ihmistä kameran läpi. Olin tuijotellut vain eläimiä ennen kuin aloitin opinnot. Pelkäsin myös salamavalojen käyttämistä. Opinnoissa kuitenkin tajusin, että salamalla voi olla oma paikkansa valokuvauksessa.
  Opinnot ovat lähteneen lentoon myös kannustavan porukan siivittämänä.
  - Meillä on huikea porukka kasassa. Tekemisen meininki vie eteenpäin. 
  Sirpan kuvaajaprofiili on muuttunut totaalisesti kuluneen vuoden aikana. 
  - Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen. Aiemmin olen istunut jossakin itärajalla piilokojussa odottamassa karhuja ja kurkia ja nyt olen vain sulkeutunut studioon kuvaamaan ihmisiä.
  - Ennätykseni on muuten 54 eri karhua yhden yön aikana, Sirpa kertoo luontokuvauskeikoistaan.
  Vappukuvan ottaminen lähti Sirpan aloitteesta.
  - Sain idean, kun kävin ostamassa serpentiiniä. Ajattelin, että kuvisopemme Anni osaa maalata omat kasvonsa ja taustan serpentiinien väriseksi. Tästä sitten suuntasimme studioon ja kuva oli valmis.
  - Muah, muah! Sirpa on ihana kuvaaja, Anni sanoo kuvaussessiosta ja tekee lentosuukkoeleitä. - Sirpa luo rennon ja inspiroivan ilmapiirin kuvauksiin.

 Hauskaa vappua kaikille Luovan kampuksen seuraajille!

 
Teksti ja kuvat Mika Nykänen (myös opettaja-oppilas)

Rautateiltä taltan varteen

Sonja aloitti opinnot tammikuussa.

Taltta Sonja Konun käsissä uppoaa puun syihin varmoin ottein. Lastut lentävät kuivan puun pinnalta kuin vettä vaan ja kuhlon muoto alkaa kovertua niin kuin piirustuksissa on hahmoteltu.
  - Kuumaa puuhaa, Sonja hengähtää ja jatkaa kaivertamista.
  Heti ei arvaisi, että Sonja on ensimmäistä kertaa ns. pappia kyydissä, sillä aiemmin Sonja ei ole talttaa käsissään pitänyt.
  - Kulho on ihka ensimmäinen kaiverrustyö, mitä olen koskaan tehnyt, Sonja kertoo.
  Aivan suoraan peruskoulun penkiltä Sonja ei löytänyt Luovalle kampukselle. Neljätoista vuotta vierähti Suomen rautateillä konduktöörinä ennen kuin luova ala vei mukanaan. 
  - Kädentaidot ovat aina kiinnostaneet minua ja pari vuotta sitten se iski oikein kunnolla, Sonja kertoo alan vaihdostaan.
  - Tarkoitus on päästä alalle sisään ja tulevaisuudessa alan töihin, Sonja kertoo tavoitteistaan.
  Tammikuussa aloitetut taideteollisuusalan opinnot ovat alkaneet erilaisten teoria-aineiden ja työpajan välissä puikkelehtiessa.
  - Aloitimme leikkuulaudan tekemisellä. Sitten olemme saaneet valmiiksi jakkaran, jossa tutkimme erilaisia liitoksia ja nyt alkaa veistäimisen jakso, Sonja kertoo opinnoistaan. 
  - Tarkoitus on tehdä salaattikulho ja siihen ottimet. Malttia tämä vaan vaatii, heti ei tule valmista. Oikeiden otteiden löytäminen ei tapahdu hetkessä, Sonja kertoo ja jatkaa töitä. 
Teksti ja kuvat Mika Nykänen

Korutaiteilija ottaa vastaan toimistossa

Mari Rinkinen päivätyössään.

Jos tulet asioimaan Luovan kampuksen toimistossa, voit samalla tehdä upeita hopeakoruostoksia suoraan niiden tekijältä. Miten tämä on mahdollista? No siten, että korutaiteilija Meeri Koru on myös meidän ihana opintosihteerimme.
  Meeri, arkinimeltään Mari Rinkinen, tekee koruja ja käyttöesineitä kierrätyshopeasta mottonaan "siivet täysin auki".
  - Olen päivätöissäni kiinni ohjeissa ja rajoituksissa, joten korujen kanssa haluan toteuttaa itseäni täysin vapaasti, Meeri eli Mari sanoo.
  Aina itseään kädentaidoilla ilmaissut Mari löysi hopean kymmenen vuotta sitten ja alkoi perehtyä metallintyöstöön erilaisilla kursseilla Aiviassa ja kansalaisopistossa.
  - Olen käynyt lukemattomilla kursseilla eri oppilaitoksissa. Kansalaisopistolta tulostettu lista käymistäni kursseista on monta sivua pitkä, Mari nauraa.
  Viime vuonna harrastus otti askeleen kohti vakavampaa tekemistä, sillä Mari perusti toiminimen ja alkoi kiertää messuilla ja myyjäisissä tuotteittensa kanssa. Tuotteet Mari tekee kierrätyshopeasta ja erityisesti hopealusikoista. Valikoimassa on laaja repertuaari koruista käyttöesineisiin.
  - Haluan kuitenkin pitää kiinni omasta vapaudestani korujen tekijänä, joten en kahlitse itseäni myyntitavoitteisiin, Meeri/Mari sanoo tulevaisuudesta koruyrittäjänä.

  Se, että Mari on löytänyt hopean omaksi materiaalikseen ei ole sattumaa. Kimaltavien esineiden ja korujen lumo on Marilla syvällä dna:ssa.
  - Äitini työskenteli kultasepänliikkeessä ja vietin aikaa lapsena paljon korujen kimalteen keskellä, Mari muistelee lapsuuttaan.
  Klikkaa tästä Meeri Korun Facebook-sivulle, jolta löydät lisää kuvia ja voit ottaa yhteyttä upeiden korujen tekijään.
Kuva ja teksti Mika Nykänen

Kolme Luovalta kampukselta finaaliin

Tiia piiloutui essun taakse ja se hymyilyttää.

Luovan kampuksen joukkue rynni joukolla Taitaja 2019 -finaaliin vaatteenvalmistuksen sarjassa. Tiensä 21.-23.5. Joensuussa pidettävään loppukilpailuun selvittävät Tiia Moilanen, Ella Ross ja Enni Tulla. Määrä on suurin kaikista Suomen muotialan oppilaitoksista.
  Erikoista kolmikon menestyksessä on myös se, että he kaikki opiskelevat Luovalla kampuksella eri tutkintoa, vaikka samassa salissa työskentelevätkin. Enni opiskelee toista vuotta vaatetusalan artesaaniksi, Ella on ensimmäisen vuoden muotialan opiskelija ja Tiia suorittaa vaatturin tutkintoa ensimmäistä vuotta.
  Kilpailutehtävänä oli valmistaa haalariesiliina kierrätysfarkuista. Valmistusohje ja materiaalit tulivat järjestäjältä, joten kilpailussa mitattiin opiskelijoiden kykyä valmistaa laadukas tuote määrätyssä ajassa, joka ei ollut ruhtinaallinen.
  - Suuri osa kilpailijoista ei ehtinyt saada tehtävää valmiiksi. Jo se, että työn sai loppuun oli hyvä edellytys finaaliin pääsyyn, Enni kertoo.
  Oleellista kilpailuissa on kyky keskittyä paineen alla oleelliseen.
  - Vedin hupparin hupun päähän, suljin ympäröivän hälyn pois ja keskityin vain omaan suoritukseeni, Tiia kertoo. - Pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan ja sen jälkeen kaikki stressi katosi.
  Kilpailutilanne opettaa myös uudenlaista asennetta omaan tekemiseen.
  - Kilpailussa on pakko tinkiä omasta perfektionismista ja painettava eteenpäin. Jokaista virhettä ei voi korjata vaikka mieli tekisi, sillä aika loppuu kesken jos jää hieromaan liikaa, Enni ja Tiia kertovat.
  - Itsellä semifinaali oli melkoista taistelua paineen kanssa, Ella kertoo. - Olen varmaankin koko kilpailun nuorin ja kokemattomin osallistuja ja aika paljon jännitin, miten pärjään muiden kanssa.
  Lopputulos oli kuitenkin loistava sekä henkilökohtaiselta että joukkueen osalta.
  Kierrätysfarkut eivät ole mitä helpoin materiaali ommeltavaski. 
  - Haastetta riitti materiaalissa. Farkut olivat eri paksuisia ja eri tavalla venyneitä, joten niiden yhteen sovittamisessa oli tekemistä, Ella, Enni ja Tiia kertovat.
  Valmistautuminen toukokuun finaaliin alkaa heti, kun kilpailutehtävä tulee julkiseksi.
  - Viimeisellä viikolla ennen kilpailua treenataan joka päivä, Enni kertoo. 
  Ja mikä on tavoite?
  - Voittoa kohti, Tiia sanoo välittömästi.
Luova kampus toivottaa onnea kilpailuun koko joukkueelle!

Teksti ja kuva Mika Nykänen