tiistai 16. helmikuuta 2016

Vilma teki hupparin Atlantin taakse

Vilma esitteli hupparinsa ennen
lähettämistä asiakkaalle.
Suomen pitkään laahannut vienti piristyy. Ainakin yhden hupparin osalta. Vaatetusalan artesaaniksi opiskeleva Vilma Salmi nimittäin löysi asiakkaan Amerikan Yhdysvaltojen Kaliforniasta ja teki hänelle hupparin osana koulutehtävää.
  - Tutustuin häneen netissä samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten piireissä, ja kun hän sai tietää minun olevan vaatetusalan artesaani, hän pyysi minua tekemään hupparin, josta hän oli aina haaveillut, Vilma kertoo.
  Haaveen taustalla on se, että tilaaja on ammatiltaan graafisen alan taiteilija ja hän on piirtänyt itsestään taiteilijaprofiilikuvan, jossa hän on pukeutunut violettiin, tiikeriraidoitettuun ja lurppakorvilla varustettuun huppariin. 
  - Nyt hän voi esiintyä samassa asusteessa kuin piirroksessaan, Vilma iloitsee.
  Hupparin nimeksi tuli osuvasti The infamous Tiger-Cow hoodie. Itse hupparin toteutuksessa ei kauan mennyt, sen verran yksinkertaisista kaavoista kokeneelle tekijälle oli kysymys. Olennaisempaa olikin hauskan eläinteeman toteuttaminen asiakkaan toiveiden mukaisesti.
  Erityisen innostunut Vilma on kansainvälisten yhteyksien luomisesta ja uudesta tavasta löytää asiakkaita.
  - Asiakkaita voi löytyä yllättävistä paikoista, Vilma sanoo.
  Samaa mieltä on vaatetusalan lehtori Irmeli Raitanen, joka on seurannut Vilman työskentelyä.
  - Artesaanien tulisi ehdottomasti hakeutua näille uusille areenoille ja etsiä asiakkaitaan kansainvälisesti. Tulevaisuuden markkinat artesaaneille ovat siellä, Irmeli sanoo.


Teksti ja kuva Mika Nykänen




torstai 4. helmikuuta 2016

Valokuvaajat museokierroksella

Iina koki pysäyttävän hetken valokuvataiteen museossa.
Valokuvauksen opiskelijat kävivät perjantaina perinteisellä Helsingin kierroksella tutustumassa oman alan pyhimpään, eli Valokuvataiteen museoon, sekä tarjolla oleviin näyttelyihin. Tällä kertaa matkassa olivat ensimmäisen ja kolmannen vuoden opiskelijat.
Pimiön punaisessa valossa.
  Valokuvataiteen museolla oli muhkea paketti kaikille perinteisestä valokuvauksesta kiinnostuneille, sillä salit oli täytetty pimiötekniikkaa esittelevällä materiaalilla. Mukana oli kuvien lisäksi valtava määrä suurennuskoneita ja kokonainen punavalolla valaistu pimiö, jossa oli mahdollista jopa haistella pimiön tuoksuja.
  Näyttelyn aihe sopi ensimmäisen vuoden opiskelijoille kuin nyrkki silmään, sillä he olivat juuri saanet valmiiksi perinteisen filmikuvauksen ja pimiötyöskentelyn opinnot. Museossa oli mielenkiintoista vertailla omia aikaansaannoksia mestareiden tuotoksiin.
Cartier-Bressonin jäljillä Ateneumissa.
  Astetta kovempi haaste odotti Ateneumissa, missä oli esillä kattava näyttely yhden ehkä kaikkien aikojen suurimman valokuvaajan Henri Cartier-Bressonin elämäntyöstä. Ratkaisevan hetken ja sommittelun mestarin tuotanto täytti koko Ateneumin keskikerroksen. Joukossa olivat kaikki legendaariset kuvat, joita valokuvan historian kirjat pullistelevat ja joista Cartier-Bresson on tullut suurelle yleisölle tutuksi. Erityisen hienoa oli nähdä alkuperäisvedoksia, joissa filmin ja valokuvapaperin kaunis piirto tuli hienosti esiin.
  Opiskelijoille matka oli melkoinen rautaisannos perinteistä mustavalkoista valokuvaa ja paluumatkalla olikin mukava katsella omia värillisiä kännykkäotoksia kohteista.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen