tiistai 12. elokuuta 2014

Kiertopajoista artesaanin polulle

Jukka Nurminen rullaa. 
Tuotesuunnittelua, huovutusta, taontaa, ompelua, sorvaamista! Näistä aineiksista rakentuvat artesaanien ensimmäiset koulupäivät. Ensimmäistä kertaa nykymuotoisen koulutuksen aikana artesaaniopiskelijat pääsevät opintojensa aluksi kiertämään koulun kaikki osastot ja kokeilemaan eri materiaaleja. Kaksi viikkoa kuluu siihen, että jokainen opiskelija on saanut tehtyä tuotteen niin tekstiilistä, metallista, puusta kuin kankaastakin. Jokaisen tuotteen opiskelija suunnittelee ja toteuttaa alusta loppuun itse.
  - Viimeksi olen huovuttanut ala-asteella joitakin tonttuja, Jukka Nurminen kertoo huovutuspöydän ääressä.
  Huovasta opiskelijat tekevät mm. pussukoita ja huopanarua. Vaatetuspuolella opiskelijat suunnittelevat ja ompelevat kassin. Puuosaston saleissa sorvi pyörii ja hiomapaperi suhisee, kun opiskelijat tekevät paistinlastoja. Metallipuolella otetaan leka kauniiseen käteen perehdytään makkaratikun takomisen saloihin.
  Kiertopajojen aikana opiskelijat saavat tuntumaa muihinkin tekniikoihin ja materiaaleihin kuin mihin ovat alun perin suuntautuneet. Tämän toivotaan antavan monipuolisemmat eväät käsityöläisen uralle. Samalla opiskelija voi myös harkita omaa suuntautumisalaansa vielä tarkemmin, sillä lopullinen valinta suoritetaan vasta kuuden viikon jälkeen.
  Kiertopajojen jälkeen opiskelijat sukeltavat vielä syvemmälle sekoitettujen tekniikoiden maailmaan, sillä luvassa on neljä viikkoa puhdasta tuotesuunnittelua ja taiteesta virikkeitä ottavaa luovuutta.

Teksti ja kuva Mika Nykänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti