Iiro ja valkoinen pitkäkaula. |
Puualan opiskelija Iiro Jokela päätti tehdä vähän erikoisemman soittopelin jo omistamiensa kitaroiden jatkoksi.
- Halusin ihan uniikin mallin, sellaisen, jota en ole vielä muilla nähnyt, Iiro kertoo.
Persoonallisen lopputuloksen saavuttamiseksi Iiro tutki erilaisia kitaramalleja ja päätti lopulta yhdistää kaksi legendaarisinta kitaraa eli Gibson Les Paulin ja Fender Stratocasterin.
- Rungon yläosa on Les Paulista ja alaosa Stratosta.
Kaula sen sijaan ihan jotain muuta kuin perinteisissä kitaroissa on totuttu näkemään.
- Siinä on kaksi täyttä oktaavia, Iiro esittelee soittopeliään.
Pidennetty kaula aiheuttaa sen, että nauhojen välejä täytyy venyttää kaulan loppuosassa. Se vaatii soittajan sormilta hieman sopeutumista. Myös kielille pituus tuottaa lisävaatimuksia.
- Kielten tulee olla paksumpia kuin normaalissa kitarassa.
Iiro aikoo virittää kitaransa ns. droppivireeseen, jossa viritystä lasketaan alemmas, tässä tapauksessa täydet kaksi sävelaskelta. Melkoista mörinää on siis luvassa, kun Iiro kytkee kitaransa vahvistimeen. Raskaista äänistä pitävät huolen myös metallin soittamiseen soveltavat Seymour Duncanin mikit.
Erikoista on myös se, että Iiron kitaran kaula ja runko ovat koivua.
Aukustin Gibson SG. |
- Otin kitaran työn alle ihan mielenkiinnosta tämän tyyppistä tekemistä kohtaan. Soittimen valmistamisessa joutuu opettelemaan vaikeaa tekniikkaa ja mittojen kanssa pitää olla todella tarkkana. Kitarassa ei saa olla millinkään virhettä, aikuispuolella opiskeleva Aukusti kertoo.
Aukustin kitaran kaula on vaahteraa ja otelauta ruusupuuta.
- Niin kuin Gibsonin alkuperäisissä malleissa.
Seymour Duncanin mikrofonit Aukusti sai kitaristi-enoltaan.
- Hyvin tämä tuntuu sopivan kitaristin käteen, Aukusti kertoo.
- Pari ammattisoittajaa on kokeillut ja kehunut peliä.
Vaikka näin hienon kitaran valmistikin, itse Aukusti ei ole aemmin instrumenttia soittanut.
- Mutta nyt aloitan. Vahvistinta olen jo katsellut, Aukusti kertoo.
Tiedoksi vain naapureille.
Teksti Mika Nykänen, kuvat Mika Nykänen ja Sirpa Sergejeff
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti