tiistai 19. syyskuuta 2017

Huippukuvaaja opastaa Luovan kampuksen opiskelijoita

Tunnelmia perjantain aloitustapahtumasta. Henkilökuvassa 
Jesper Bange (Bond), Simo Peteri (JAO), sekä Rami Hanafi.
JAO:n valokuvauksen opiskelijoille avautui perjantaina asiantuntijaluentojen myötä ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua ja osallistua ison yrityksen kuvabrändäykseen. Bond-agency, valokuvaaja Rami Hanafi ja JAO toteuttavat syys-lokakuun aikana uuden oppilaitoksemme Gradian näkyvyyssuunnitelman.
   Rami mursi opiskelijoiden jännitystä kertomalla kuviensa kautta omasta urastaan. Suurin kiittäminen ja motivaattori uralle on ollut oma äiti. Suomen parhaimmistoon kuuluva kuvaaja peräänkuulutti rajojen rikkomista ja totesi että liian usein kuvaukset tehdään tutusti ja turvallisesti. Tällöin lopputulemana kuvista tulee tylsiä.
  JAO:n kuvaajat aloittavat kuvaustehtävien toteuttamisen tällä viikolla ja tulevat saamaan häneltä kuun lopussa välikritiikkiä ja lisää ohjeita työtään helpottamaan.


Teksti ja kuvat Anne Haimakainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti