keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Taidemuseo antoi innoituksen kuviin

Arina Bashlova Mari Tammisen mallina.
Luovan kampuksen valokuvaajat ovat ammentaneet innoitusta Jyväskylän taidemuseolta jo pitkään erilaisten yhteistyöprojektien kautta. Opiskelijat käyvät säännöllisesti näyttelyissä sekä taidemuseon Holvissa että Ratamon galleriassa, ja hankkivat osaamista työssäoppimalla museon valokuvaajana. Tätä kautta erilaiset valokuvasarjat ovat myös linkittyneet taidemuseon toimintaan tai taiteilijoihin.
  Mari Tamminen toimi kevään taidemuseon valokuvaajana ja dokumentoi museon näyttelyiden rakentamista ja avajaisia sekä loihti luovia esitekuvia museon käyttöön. Työssäoppimisen oheessa Mari kehitti oman projektin, jossa hän käytti museon tiloja hyväkseen.
  - Halusin kuvata museota nuoren silmin. Mallina toimi työkaverini Arina Bashlova, joka oli myös työharjoittelussa matkailualan opintoihin. Museon taiteelliset vessat antoivat ympäristön kuville, Mari kertoo.
  Juliaana Strandman puolestaan löysi aiheen dokumentaarisen valokuvauksen projektityöhön taidemuseon Generation -näyttelystä. Näyttelyssä esillä olleen Säde Rinteen kirjontatekniikalla tehdyt eroottiset kuvat tekivät vaikutuksen Juliaanan tabuja rikkovalla ennakkoluulottomuudellaan.
Säde Rinne Juliaanan kuvaamana.
  - Kuvat pysäyttivät aiheen ja tekniikan ristiriidan vuoksi. Halusin tutustua niiden tekijään, Juliaana kertoo.
  Juliaana otti yhteyttä Aalto yliopistossa kuvataidetta opiskelevaan Rinteeseen ja sopi tapaamisen Helsinkiin Rinteen kotiin. Koko päivän kestäneen tapaamisen aikana Juliaana otti valokuvia ja haastatteli Rinnettä sekä ihmisenä että taiteilijana.
  - Ihmistä on helpompi kuvata, jos tuntee häntä enemmän.
  Kuvia otettiin Rinteen kotona, kasvitieteellisessä puutarhassa ja Hakaniemen rannassa.
  - Säde näytti, mitkä paikat ovat hänelle tärkeitä tai inspiroivia. Säde oli niin avoin ja samalla tavalla herkkä ja utelias kuin minäkin, Juliaana kertoo kohtaamisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti