maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukorujen lumoissa

Koru sai vaikutteita lumihiutaleesta. 
Vaatetuksen toisen vuoden opiskelija Laura Vepsä oli pitkään ihaillut luonnonmateriaaleista valmistettuja koruja ja haaveillut niiden tekemisestä. Tilaisuus uusiin materiaaleihin tutustumiseen tuli artesaanien valinnaiskursseilla, kun korutaiteilija Helena Vienola toi mukanaan poron- ja hirvenluuta ja aimo annoksen tietotaitoa niiden työstämiseen.
  Laura toteutti viikon aikana korvakorut, sydänriipuksen ja kuvassa olevan ison riipuksen, joka sai innoituksen talvisesta aiheesta.
  - Katselin erilaisia malleja lumihiutaleista ja muokkasin oman version korua varten. Lopputulos on juuri sellainen kuin halusin, Laura ihmetteli koruaan.
  Alun perin ajatuksena oli toteuttaa rintakoru valmisteilla olevaan talvitakkiin, mutta Laura ei halunnut pilata pitsimäistä korua raskaalla kiinnitysneulalla. Rintakorusta tuli riipus, johon Laura punoi punaisen nahkanauhan.
  Luun työstössä on omat haasteensa. Lauran riipusta piti keittää ja taivuttaa monta tuntia, jotta kaarevuus saatiin aisoihin. Myös kuvioiden sahaaminen vaatii tarkkuutta.
  - Porasin ensin reiät ja sahasin kultasepän sahalla kuviot. Työ vaatii kärsivällisyyttä. Teriä meni monta poikki, Laura kertasi tekovaiheita.
  Luu sai kuitenkin vaatetuksen opiskelijan pauloihinsa.
  - Ostin luuta kotiinkin. Jatkoa seuraa, Laura sanoi.
Teksti ja kuva Mika Nykänen

1 kommentti:

  1. Niinpä!
    Käsityön rikkaus ja mahdollisuus on se, ettei tarvitse olla yhden tekniikan ja materiaalin orja, vaan voi luovasti yhdistää erilaisia tekniikoitaja materiaaleja saaden aikaan omaleimaista ja uniikkia, tekijänsä tunnistavaa kauneutta.

    VastaaPoista