tiistai 12. tammikuuta 2016

Otoksia ensimmäisestä päivästä

Otoksia Luovan kampuksen ensimmäisestä päivästä.
Valokuvauksen ensimmäisen vuoden opiskelijat tallensivat Luovan kampuksen ensimmäiset työpäivät valokuviksi. Kamerapartiot kiersivät osastoilla tutkimassa, miten opiskelut upouusissa tiloissa ovat lähdössä käyntiin.   Kuvasato paljastaa sen, että opiskelu on alkanut täydellä höyryllä käyntiin, vaikka muutto on vielä tietyiltä osin kesken. Tilat ovat mitä hienoimmat ja tässä vaiheessa ainakin tahrattomat. Kaikkia kalusteita ei vielä olla saatu paikoilleen mutta vähitellen tavarat löytävät paikkansa, kunhan kiire hellittää. Tietoverkon lähdettyä toimimaan normaali opetus on saatu käyntiin, sikäli kuin opettajat ovat löytäneet omat tavaransa muuttolaatikoista.
  Valokuvauksen opiskelijat ovat kotoutuneet omiin tiloihinsa ja paahtavat jo täyttä päätä uusien välineiden kimpussa. Uusien tilojen myötä myös kuvauskalustoa on uusittu sekä ohjelmistoja päivitetty. Ohessa olevat kuvien käsittelyä on innoittanut aloittavien opiskelijoiden ensikosketus Lightroom-kuvankäsittelyohjelmaan.
  Kuvaajina ovat toimineet KUVA 15 opiskelijat Nelli Hartikainen, Miisa Kaipainen, Marianne Kouvo, Verneri Linna, Juuni Makkonen, Adéle Nurmela, Sanni Paananen, Emmi Paavola, Sara Parviainen, Milla Ristikangas, Viivi Salminen, Sara Valta ja Sinikka Ylönen.
  Facebook-sivullamme on yksittäisiä otoksia kollaasista irrotettuna.


Teksti Mika Nykänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti