 |
"Pajavasarat iskevät kolmella
kielellä." Menikö lähellekään oikein?
Juttu paikallisessa lehdessä kertoi artesaanien
vierailusta Viroon.
|
Kahden viikon vaihtojakso Virossa sai ensimmäistä vuotta artesaaniksi opiskelevan Sini Raten kääntymään kansainvälisten opintojen suureksi ystäväksi.
- Sen verran tykkäsin reissusta, että olen innoissani lähdössä myös seuraavalle reissulle Riikaan helmikuun alussa, Sini kertoo marraskuisista kokemuksistaan Vana-Vigalan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.
Sinin lisäksi Viron matkalla oli kolme muuta metalliartesaaniopiskelijaa, jotka tutustuivat virolaiseen seppäperinteeseen ja metallialan opetukseen.
- Takominen oli parasta ja pajalla työskentely oli äärimmäisen rentoa. Taukoja sai pitää niin usein kun tarvitsi ja koneiden käyttöä ei hirveästi valvottu. Pajalla sai myös olla myöhään iltaan asti, Sini kertoo opiskelusta.
Mutta, kuten aina kansainvälisissä vierailuissa, suurimman vaikutuksen tekevät ihmiset.- Parasta Viron reissussa oli tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita. Vietimme vapaa-ajalla melko paljonkin aikaa virolaisten ja latvialaisten kanssa. Huippu tyyppejä kaikki. Haikea olo oli lähtiessä. Valitettavasti en ole itse facebookissa, joten yhteydenpito on ollut vaikeaa, Sini kertoo.
Kaiken kaikkiaan olosuhteet Virossa olivat hyvin järjestetty.
 |
Sini ehti myös tutustumaan nähtävyyksiin.
|
- Ruuat olivat todella hyvät. Meitä hemmoteltiin oikein kunnolla. Ei tarvinnut nälässä olla, Sini sanoo.
Itse matkanteko toteutettiin kotoisasti, mikä tarkoittaa melko ahtaasti, henkilöautolla. Lahden yli mentiin lautalla ja perille Vana-Vigalaan löydettiin, kun pistettiin navigaattori päälle.
Ja helmikuussa lähdetään taas tien päälle. Porukka hieman vaihtuu mutta meininki on sama.
- On mukavaa, että vaihdot ovat vain 2 viikkoisia niin pystyn olemaan helpommin poissa ja koti-ikäväkään ei ole ylitsepääsemätön. Mukavaa nähdä kavereita taas, Sini iloitsee.
Teksti Mika Nykänen, kuvat Siim Solman, Sini Raten kotialbumi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti