tiistai 8. marraskuuta 2016

EuroSkills-kilpailut lähestyvät



Heli Mäkinen, ota yhteyttä
jos olet kiinnostunut
kilpailutoiminnasta.
Olen EuroSkills ekspertti eli Suomen ammattitaitomaajoukkueen tuomari Muoti ja Vaatetus lajissa. Valmennan myös lajin kilpailijoita. Olemme kokoontuneet Kankaalla syksyn aikana kolme kertaa. Lajimme on parikilpailu ja joukkueeseen kuuluvat Jenni Ranta Jyväskylästä ja Katriina Ruokanen Rovaniemeltä. 
 Seuraavat EuroSkills -kilpailut pidetään Göteborgissa 1-3.12.2016 eli noin kolmen viikon kuluttua. Olimme 4.11.2016 Säätytalolla Helsingissä joukkueen lähettämistilaisuudessa. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen lähetti ammattitaitomaajoukkueen matkaan.

Kilpailutehtävänä on 5 moduulia. Ensimmäinen on etätehtävä, joka tehdään ennen kilpailua. Siinä pitää tutkia teemaa Street Fashion ja erityisesti liivejä sekä housuja, värejä, muotoja ja
Katriina ja Jenni Säätytalolla edustuspuvuissa.
malleja. Työvaateyritys Jobman Ruotsista on meidän pääsponsori. Toisessa moduulissa valmistetaan Jobmanin kaavoista työhousut. Niitä onkin harjoiteltu pitkin syksyä. Aikaa leikkuusuunnitelman tekoon Grafis-asetteluohjelmalla, leikkuuseen ja ompeluun sekä viimeistelyyn on 6 tuntia. Tämä tehtävä kuuluu Jennille ja hän pääseekin jo tavoiteajan alle J
Jenni piirtää teknistä kuvaa ja Katriina viimeistelee kaavoja.
Leireilimme viikonloppuna Kankaalla.
Kolmannessa moduulissa suunnitellaan kolmet housut ja kolme liiviä Street Fashion teemaan. Materiaalivaihtoehdot tulevat Jobmanilta. Mukana on myös Mystery Box. Sen sisältö saadaan tietää vasta ensimmäisen kilpailupäivän aamuna. Laatikosta valitaan suunnitteluun vähintään kaksi asiaa liiviin ja yhteensä pitää käyttää vähintään neljää artikkelia. Suunnittelutehtävän toteuttaa Katriina. Yksi liiveistä valmistetaan seuraavana päivänä.

Katriina ja Jenni tekevät yhdessä kaavoituksen ja leikkuun liiviin. Leikkuun jälkeen Katriina ompelee liivin ja Jenni piirtää teknisenkuvan liivistä. Jenni tekee Bayer Prenstationin PowerPoint-ohjelmalla, joka esitetään seuravana päivänä eksperteille ja toisille kilpailijoille.
Pidämme harjoituskilpailun 14-16.11.2016 klo 9-16 Kankaalla.
Tervetuloa katsomaan.
Teksti ja kuvat
Heli Mäkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti