torstai 9. maaliskuuta 2017

Maailma nousi Onervan seinälle

Tanno, Jasmin ja Alpo polvistuivat kartan eteen.
Luovan kampuksen toteuttama maailmankartta julkistettiin tiistaina oppimis- ja ohjauskeskus Valterin Jyväskylän toimipisteessä Onervassa. Puu- ja metallialan artesaanien toteuttama kartta asetettiin koulun pääaulan viereen keskeiselle paikalle, jossa oppilaat voivat vapaasti tutustua kohokuvioin toteutettuun teokseen.
  - Erityisesti kartta palvelee oppilaita, joilla on näkemisen vaikeuksia, ohjaava opettaja Riitta Mecklin kertoi kartan tarkoituksesta.
  Kartan suunnittelusta vastasi tuotesuunnittelun opettaja Anni Honkala eri alojen opiskelijoiden kanssa. Kartan teknistä toteutusta olivat ohjaamassa puualan opettaja Alpo Kangas ja metallipuolelta Tanno Tamminen.
  Karttaa oli valmistamassa monihenkinen joukko opiskelijoita, joihin kuului mm. ulkomaisia vaihto-opiskelijoita. Suurimman työn ja viimeistelyn teki kuitenkin puualan artesaaniksi opiskeleva Jasmin Rissanen, joka oli mukana luovuttamassa valmista teosta Onervalle.
Kartta on sijoitettu kulkureitille.
  Tekijöiden kukituksen ja julkistamisen jälkeen Onervan oppilaat pääsivät kokeilemaan karttaa, joka on asetettu sopivalle korkeudelle lapsia ajatellen. Erityistä kiitosta kartta sai erilaisten materiaalien ja pinnanmuotojen käytöstä. Mantereiden ja vuorten muodot, jotka on toteutettu puusta, eroavat aaltoilevasta metallipinnasta, joka kuvaa merialueita.
  Eri maanosat on väritetty selkeästi erottuvilla sävyillä, mikä helpottaa kartan tarkastelua myös niiden osalta, joilla on muunlaisia hahmottamisen ongelmia. Kartan väreissä noudatellaan upean Onervan omaa värimaailmaa, joka on suunniteltu mahdollisimman informatiiviseksi.

Teksti Mika Nykänen, kuvat Eveliina Matikainen
 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti