Hanna ja Hatuntekijä. |
- Näin kuvan erään taiteilijan työstä, jossa oli koottu kaikenlaista tavaraa kollaasiksi ja siitä tuli ajatus, että voisin tehdä saman tyyppisen teoksen, Hanna kertoo.
- Aloin kerätä nappeja ja pieniä muoviesineitä kirpputoreilta, kierrätyskeskuksesta ja kotoa ja ryhmitellä niitä värien mukaan.
Mukaan Hannan kokoelmaan löysi tiensä niin Kinder-yllätyksiä, leluja kuin vaatteiden nappeja. Muoviesineiden lisäksi alkoi tulla myös tekstiiliä, posliinia ja jopa karvoja ja virtapiirejä. Yhteensä pikkuesineitä on varmasti tuhat ellei enemmänkin.
- Kankitien kirpparilla kävin monta kertaa ostoksilla, Hanna nauraa.
Hannan mielessä alkoi pyöriä Hatuntekijä Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjasta.
- Se vain tuntui sopivalta aiheelta tällaiselle teokselle, Hanna kertoo.
Teos on täynnä yksityiskohtia. |
- Kiinnittämiseen käytin askartelulakkaa, jota menikin monta desiä. Tekniikka oli melko hidasta, sillä lakan kuivumista piti odotella.
Teos paisui niin valtavaksi, että taustaan piti laittaa tukirakenne, että se kestää tavaran painon. Valmiissa teoksessa hehkuu lelujen ja nappien lisäski kaiken maailman tavaraa tietokoneen näppäimistöstä muovikukkiin, sulkiin, helmiin ja nukkekodin kalustukseen.
Hanna ei pitänyt kirjaa työtunneista mutta useita kymmeniä tunteja teoksen parissa on kulunut.
Viimeisenä silauksena pikkuesineiden luomaan upeaan väriloistoon Hanna kehitti led-valot.
- Teos tulee esille Valon kaupunkiin niin pitäähän siinä valot olla, Hanna kertoo.
Hatuntekijä on hieno osoitus luovasta vimmasta, joka saattaa saada otteen Luovan kampuksen opiskelijasta.
- Ajattelin vain kokeilla mitä tästä tulee, eikä tämä ollut edes osa opintoja, tekstiiliartesaaniksi opiskeleva Hanna nauraa.
Teksti ja kuvat Mika Nykänen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti